Suurkiitos kaikille edelliseen osaan kommentoineille. Niitä oli ilo lukea.
Mutta päästän teidät nyt lukemaan. Toivottavasti pidätte.
Pinjan selkää ja hartioita kivisti. Hän oli kannellut Sakua
jo eilisestä asti, yötä päivää. Heti kun hän laski poikansa sänkyyn tämä
parahti huutamaan.
”Tiedän kulta.” Pinja vastasi väsyneenä pojalleen. Helpotuksekseen
hän kuuli ulko-oven käyvän tietäen miehensä saapuneen kotiin.
”Eikö kuume ole vieläkään laskenut?” Daavid kysyi ja
otti Sakun syliinsä jotta Pinja pääsisi hieman lepäämään.
”On se vähän mutta luulen että korvat ovat vielä kipeinä.”
Pinjan jalat tuskin enää kantoivat kun hän kävi makaamaan sohvalle.
”Kestää pari päivää ennen kuin antibiootit auttaa. Mene
nukkumaan sänkyyn niin minä hoidan pojan.”
Mutta Pinja oli jo nukahtanut sohvalle.
Daavid meni Sakun kanssa ulos katsomaan kuinka Lotta leikki
pihalla. Hän pisti pojan istumaan rattaisiin ja toivoi että Saku viihtyisi edes
hetken niissä.
”Isi katso!” Lotta näytti ylpeänä lasipurkkiaan johon tyttö
oli kerännyt vaikka minkälaista ötökkää.
”Oletpas
sinä ollut ahkera. Kai muistit tehdä läksysi ensin?” Daavid kysyi tyttäreltään.
Lotta katsoi isäänsä hieman nolona mutta katsoi parhaakseen olla sanomatta
mitään ja meni sisään läksyjensä pariin.Daavid huomasi ilokseen Sakun nukahtaneen rattaisiin ja toivoi että itsekin voisi käpertyä jonnekin nukkumaan vaikkapa viikoksi. Daavid oli väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sakun sairastelut veivät aina voimia koko perheeltä ja he tiuskivat toisilleen tavallista useammin. Välillä Daavid kaipasi pois kotoa vaikka hän rakastikin perhettään hyvin paljon.
”Daavid!” Pinja juoksi Daavidin luo keskeyttäen tämän
ajatukset.
”Poliisista soitettiin.”
”Mitä on tapahtunut?”
”Poliisit ovat kuulemma Paavon jäljillä. Äiti on
jossain todistajansuojelussa ja hän on kertonut kaiken tietämänsä.” Pinja
selitti innostuneesti.”Mitä on tapahtunut?”
”No mitä hän oli sanonut?”
”Paavo on itse polttanut heidän talonsa vakuutuksen takia.
Hän on pahoissa veloissa ja arveli saavansa siten helppoa rahaa.”
”Eikö se nuija tajunnut että Helena ja Petra oli kotona?
Yrittikö Paavo polttaa heidätkin?” Daavid ei voinut uskoa kuulemaansa.
”Äiti kertoi että Paavo on todennäköisesti luullut
että he eivät ole kotona koska äidin ja Patran piti lähteä jonnekin
pikkureissuun naapureiden kanssa mutta se oli peruuntunut.”
”No joka tapauksessa.” Pinja jatkoi. ”Poliisi sanoi että
Paavo saattaa olla nyt arvaamaton koska tuollaisilla ihmisillä on tapana tietää
jos heidän jäljillä ollaan. Joten meidän kuulemma kannattaa olla varuillaan.”
”Mitä ihmettä me voidaan tehdä? Kai ne lähettää jonkun
poliisista meidän suojaksi?” Daavid kysyi.
”Minä kysyin samaa mutta resurssit ei sellaiseen
riitä. Eli meidän pitää selvitä omin neuvoin.” Pinjan lause hiljensi heidät.
Miten he muka voisivat puolustautua jotain hullua vastaan joka on valmis
polttamaan oman talonsa ja joka on sotkeentunut huumeisiin.*****
Kun aikaa oli kulunut reilu kuukausi Pinja ja Daavid
alkoivat käydä varomattomiksi. He eivät enää vilkuilleet olkansa yli sillä he
arvelivat että Paavo olisi jo aiemmin ollut heihin yhteydessä jos olisi
halunnut.
Pinja
odotti vuoroaan. Joku vanhus ei onnistunut nostamaan rahaa automaatista ja
yritti jo kolmannen kerran työntää korttiaan väärään aukkoon. Pinja huokasi
kovaäänisesti saaden vanhuksen mulkaisemaan häntä pahasti. Pinja luovutti ja
lähti kävelemään takaisin kotiin. Lotta joutuisi odottamaan toiseen päivään että saisi vietyä rahaa kouluun luokkaretkikeräystä varten. Ilma oli juuri ihanteellinen myöhäiselle kävelylle. Ei kylmä mutta ei kuitenkaan liian lämminkään. Vieno tuuli puhalsi vasten Pinjan kasvoja ja ensimmäiset lehdet olivat jo tippuneet maahan. Pinja rakasti syksyä.
Kesken matkan Pinja tiedosti yllättävän hiljaisuuden.
Yleensä ainakin joku nuorisoporukka metelöi tai koira haukkui jossain. Hänen
ihoaan kihelmöi jännityksestä. Oli liian hiljaista. Samassa hän erotti hahmon
jonka kasvoja Pinja ei nähnyt. Tuttu ääni oli kuitenkin yhtä pelottava kuin
kasvoton hahmo.
”Hei!”
Pinja pysähtyi ja pudisti kiivaasti päätään. Hän ei
voinut uskoa että hän oli niin tyhmä että lähti pimeässä yksin ulos kaiken
tapahtuneen jälkeen.
Hahmo
tuli lähemmäs ja Pinja huomasi yllätyksekseen tuskan miehen silmissä. Mies
ojensi kätensä ja silloin Pinja tunsi iskun päässään ja kaikki pimeni.
*****
Hän mietti soittaisiko poliisille mutta päätti vielä odottaa
puoli tuntia. Joten hän ei tiennyt muutakaan kuin ruveta kävelemään
edestakaisin ja laskemaan minuutteja.
*****
Pinja tunsi päätään jomottavan. Myös muualle kehoon sattui.
Hän joutui miltei pakokauhun valtaan tajutessaan että oli sidottu. Pinja joutui
keskittymään saadakseen hengityksensä jälleen tasaantumaan.
Hitaasti
hän yritti nousta istumaan kovalta alustaltaan mutta se oli vaikeaa koska hänen
kätensä oli sidottu selän taakse. Viimein hän kuitenkin pääsi istualleen. Ensin
hän säikähti että hän oli menettänyt näkönsä kunnes tajusi että hänen silmiään
peitti joku kangas. Myös poskeen sattui ilkeästi. Pinja yritti muistella mitä
oli tapahtunut. Hän ei kuitenkaan muistanut muuta kuin että tunnistettuaan
miehen häneltä iskettiin taju kankaalle. Hän ei tiennyt missä oli. Kuitenkin
hän epäili olevansa kellarissa sillä siellä haisi ummehtuneelta ja kostealta.
Ja alusta jossa hän istui oli kovaa ja karheaa kuin betoni. Pinjan oli kylmä ja
pelko kuristi hänen kurkkuaan. Hän yritti nousta ylös kun ääni pysäytti hänen
liikkeensä.
”Älä nouse. Ja turha yrittää huutaa sillä kukaan ei kuule.”
Siitä huolimatta Pinja nousi vaivalloisesti ja veti keuhkot täyteen ilmaa ja
huusi niin kovaa kuin kykeni. Mies oli oikeassa. Kukaan ei kuullut. Pinja kuuli
vain oman äänensä kaikuvan hänen vankilansa seinistä. Hän purskahti
lohduttomaan itkuun. Kangas hänen silmiensä edessä kuitenkin imi hänen
kyyneleensä.
”Ole kiltti äläkä itke.” Mies pyysi. Pinja ei
välittänyt pätkääkään miehen toiveesta ja nyyhki entistä rajummin.
Hetken päästä hän jähmettyi tuntiessaan kosketuksen kun mies
otti hänet tiukkaan syleilyyn. Pinja yritti vetäytyä pois mutta mies oli liian
vahva. Tämä ei kuitenkaan satuttanut häntä.
”Ole kiltti. Älä itke.” Mies pyysi uudestaan melkein
anellen.
”Miksi sinä teet näin? En minä tiedä mitään. Minun
täytyy päästä lasteni luo.” Pinja yritti vedota.”En voi kertoa.” Mies vastasi ja erkani jättäen Pinjan yksin kylmyyteen. Pinja kuitenkin tiesi että mies ei ollut lähtenyt sillä kuuli tämän hitaan askelluksensa pitkin huonetta.
Pinja lysähti takaisin istumaan kovalle lattialle ja värähti
kylmästä.
*****
”Lähetimme muutaman yksikön partioimaan mutta meillä ei ole aavistustakaan
minne hänet olisi voitu viedä. Yhtään silminnäkijähavaintoa ei vielä ole.
Voimme vain odottaa.” Kiharatukkainen poliisi jonka nimi oli Kainulainen, selitti.
”Kai te nyt jotain muutakin voitte tehdä? Ettekös te jo
ollut Paavon jäljillä?” Daavid jo melkein huusi.
”On mutta nämä tyypit ovat vaarallisia. Emme voi hätiköidä
tai vaimonne henki on vaarassa.”
”No vaarassa se on nytkin!” *****
”Kas. Sitä ollaan jo herätty.” Paavon ääni täytti huoneen
hänen tullessaan sisään.
”Ota tuo side pois.” Hän käski apuriaan. Vaikka huoneessa
oli hämärää, Pinjan silmiin pakotti hänen aukaistuaan silmänsä. Samalla mies
auttoi hänet seisomaan. Pinja huomasi että hän todella oli kellarissa.
”Mikäs on olo?” Paavo kysyi jo vähän varovaisemmin.
”Mitäs luulet?” Pinja kivahti takaisin mutta jatkoi entistä
vihaisempana.
”En olisi uskonut edes sinusta tällaista. Mitä sinä oikein
ajat tällä takaa? Meinaatko tappaa minut niin kuin melkein tapoit oman vaimosi
ja lapsesi?” Pinjan sanat osuivat maaliinsa.
”En ikinä satuttaisi äitiäsi. Enkä olisi halunnut
sinuakaan.” Paavo vastasi. Mies hoiperteli aivan kuin olisi ollut humalassa
mutta Pinja ei haistanut alkoholia miehen tullessa lähemmäs.
”Minä olen pulassa. Olen tehnyt vakuutuspetoksen enkä tiedä
miten selviäisin siitä.” Paavo uskoutui Pinjalle.
”Mitenkäs luulit minun sieppauksen voivan auttaa?”
Hetken aikaa näytti siltä että Paavo ei ollut edes tullut ajatelleeksi koko
asiaa.
”Sinä tiedät liikaa enkä löydä äitiäsi.” Paavo vastasi ja
lähti pois.
Hetken
aikaa oli hiljaista. Pinja yritti varovasti kokeilla olisiko köydet hieman
löystyneet mutta tuloksetta. Hänen ranteitaan pakotti ja sormet olivat jo
kylmät. Pinja tarkasteli miestä joka istui pienellä jakkaralla hänen lähellään.
Kyyneleet valuen Pinja pohti että hänellä olisi vain yksi keino jäljellä.
”Mikko, auta minua!” Pinja sanoi miehelle joka oli istunut
hiljaa koko ajan. Mikko kuitenkin vain pudisti päätään surullisena noustessaan
ylös.
”Sinun on pakko. Ajattele edes lapsiani.” Pinja värähti
ikävästä ajatellessaan ettei enää ikinä näkisi lapsiaan. Hän ei ikinä näkisi
Lotan ensimmäistä poikaystävää tai kun tämä menisi naimisiin. Eikä sitä kun
Saku menisi ensimmäistä kertaa kouluun. Eikä tuntisi enää ikinä Daavidin
kosketusta ihollaan.
”Ole kiltti…” Pinja aneli Mikkoa.
*****
Daavid asteli edestakaisin olohuoneessa kun yhden poliisin
puhelin soi.
”Kainulainen.” Mies vastasi. Daavid kuunteli puhelua mutta
hänen ajatuksensa vilisivät niin villinä hänen aivoissaan ettei hän tajunnut
kuulemaansa.
”Joku soitti juuri eräästä hylätystä rakennuksesta kaupungin
laidalla. Heillä on siellä nainen panttivankina.”
Miehet tekivät jo lähtöä.
”Odottakaa. Minä tulen mukaan.” Daavid sanoi mutta
Kainulaisen käsi ilmestyi hänen eteensä.
”Teidän on parasta pysyä lastenne luona. Konstaapeli
Reijonen jää tänne teidän luoksenne.” Ja niin miehet lähtivät.
*****
Mikko sulki puhelimensa.
”Kiitos.” Pinja sanoi.
”Älä vielä kiitä. Kiitä vasta sitten kun poliisit saavat
Paavon kiinni. Jos Paavo saa tietää että soitin poliisille, hän ei epäröi.”
”Mitä hän oikein tekee tuolla?” Pinja kysyi viitaten
yläkertaan jossa Paavo oli.
”Todennäköisesti vetää kamaa suoneensa.” Mikko sanoi.
”Mitä? Käyttääkö Paavo itsekin huumeita?” Pinja oli luullut
että Paavo vain välitti niitä.
”Joo. Se ratkesi. Paavo oli kyllä muutaman vuoden
käyttämättä mutta sitten se aloitti uudelleen. Ja siitä sen alamäki sitten
alkoi.” Mikko kertoi.
”Möikö Paavo sinullekin?” Pinja kysyi varovasti.
”Joo. En minä silloin käyttänyt kun me seurusteltiin. Mutta
ennen sitä ja sen jälkeen. Sinä tavallaan olit mulle hyväksi.” Oltuaan jonkin
aikaa hiljaa Mikko jatkoi.
”Tiedätkö että minä oikeasti rakastin sinua. Ja rakastan
edelleen.”
Pinja pysyi kuitenkin vaiti. Hän ei jaksanut ruveta
keskustelemaan heidän suhteestaan. Mikkokin näytti ymmärtävän sen. Hän
kuitenkin tuli lähemmäs Pinjaa ja painoi huulensa vasten Pinjan huulia.
”Mitä sinulle tapahtuu?” Pinja
kysyi.
”Joudun vankilaan. Älä huoli. Kyllä minä pärjään siellä.”
Pinjaa ei kuitenkaan kiinnostanut pärjäsikö Mikko vankilassa
vai ei. Tällä hetkellä häntä kiinnosti vain täältä pois pääseminen.
”Voisitko päästää minut vapaaksi?”
”En. Jos Paavo tulee ja näkee hän tappaa meidät.”
Jostain
alkoi kuulua sireenien ääntä joka voimistui koko ajan. Pinja ja Mikko kuulivat
kuinka Paavo möykkäsi yläkerrassa. Yhtäkkiä sireenin ääni loppui. Vain valot
välkkyivät kellarin ikkunoiden edessä olevien lautojen välistä kun poliisiautot
saapuivat paikalle. Samassa kuului kova pamaus jonka jälkeen tuli hetkeksi
täydellinen hiljaisuus. Seuraavaksi kuului pamahtava ääni joka oli edellistä
selvästi vaimeampi kun etuovi potkaistiin hajalle. Askeleita ja karjaisuja
kuului sieltä täältä kun poliisit tarkastivat joka huoneen. Silloin Mikko avasi
Pinjan köydet. Pinjan ranteita pakotti kun veri syöksyi sormiin.”Täällä alhaalla!” Mikko huusi ja Pinja huokaisi helpotuksesta nähtyään poliisien saapuvan paikalle. Mikko antautui ja nosti kädet ylös.
Mies oli kuitenkin yllättävän rauhallinen ja hymyili Pinjalle rohkaisevasti. Pinja johdatettiin ylös kellarista eikä kukaan valmistanut häntä siihen mitä hän ylhäällä näki.
Paavo oli ampunut itseään päähän ja verta oli joka paikassa.
Tai siltä Pinjasta ainakin näytti. Hän oli helpottunut päästyään poliisiauton
kyytiin. Vihdoin tämä olisi ohi.
*****
Niinpä oli iloinen yllätys kun eräänä talvisena päivänä
Helena ja Petra, joka oli kasvanut jo teiniksi, saapuivat Pinjan luokse.
Tällä kertaa tapaaminen oli onneksi paljon iloisempi ja he
kertoivat kaiken mitä heille oli tapahtunut. Niin hyvät kuin huonotkin asiat.
Pinja sai tietää että Helena oli saanut sihteerin töitä ja Petra aikoi mennä kokkikouluun.
Kun Pinja hyvästeli äitinsä ja siskonsa hänen mieltään painoi se että
tarvittiin näin paljon pahoja tapahtumia ennen kuin Helenan ja hänen suhde oli
niin kuin äidin ja tyttären suhde kuului olla.
*****
Muutama vuosi myöhemmin
Pinja
ei voinut uskoa että hän oli jo reilusti yli kolmenkymmenen. Mutta totta se
oli. Hänelle oli ilmestynyt jopa pari ryppyä. Lapsetkin olivat kasvaneet. Saku
oli jo aloittanut koulun käynnin ja Lottaa alkoi jo kiinnostaa pojat. Olihan
tyttö jo yläasteella.
Pinja oli päässyt jo töissäkin hieman eteenpäin. Heillä meni
itse asiassa oikein mukavasti. Siitä huolimatta Pinjasta tuntui että jotain
puuttui. Hän ei vain tiennyt mitä se oli.
Jostain kuului lasten mekastus. Pinja päätti mennä katsomaan
mitä oli tekeillä.
”Se on mun! Päästä irti!” Lotta huusi veljelleen ja kiskoi
tätä samalla päästä.
”Niin mut mä haluun leikkii sillä. Anna se tänne!” Toinen huusi
takaisin.
”Nyt molemmat hiljaa!” Pinja korotti ääntään jotta se
kantautuisi lasten äänten ylle.
”Mistä te nyt oikein tappelette?” Hän ei kuitenkaan saanut
selvää vastausta kun lapset puhuivat päällekkäin.
”Kumman lelu se on?”
”Mun. Eikä se oo lelu vaan koriste.” Lotta vastasi häpeillen
että riiteli lelusta tämän ikäisenä.
”Mutta Lotta lupas että mä saan leikkii sillä.”
”Enkä luvannut. Sä kävit hakee sen ilman lupaa.”
”Jos se lelu on Lotan niin annapa se takaisin siskollesi.”
Pinja sanoi pojalleen joka viskasi lelun kohti Lotan kasvoja.
Pinja ei jaksanut enää ojentaa Sakua vaan tuhahti ja lähti
keittiötä kohti. Saku oli viime aikoina ollut jatkuvasti pahalla tuulella eikä
poika suostunut kertomaan mikä hänen mieltään painoi. Pinja oli jopa soittanut
koululle ja kysynyt oliko siellä sattunut jotain mutta opettaja ei osannut
kertoa mitään.
Saatuaan ruoan uuniin, Pinja meni etsimään Sakua. Hän
löysikin pojan huoneestaan tutkimassa koulukirjojaan. Ainakin Saku näytti
huolehtivan koulunkäynnistään, Pinja ajatteli.
”Haluatko jutella jostakin?” Pinja kysyi hiljaa.
”En.”
”Kyllä minä huomaan että sinua painaa jokin. Kun vain
kertoisit niin voisin auttaa.”
”Ei oo mitään kerrottavaa.” Saku vastasi vihaisesti ja se
hieman huoletti Pinjaa. Hän ei tiennyt mitä tehdä joten hän meni ovea kohti ja
sanoi.
”Ruoka on kohta valmista.”
Illemmalla Daavid sai Sakun houkuteltua lähtemään
jalkapallokentälle. Hän arveli että poika suostuisi puhumaan hänelle siellä.
Mutta tulos oli laiha. Saku tuskin puhui yhtään koko iltana ja Daavidin sydäntä
sattui nähdessään pojan surkean olotilan. Poika kuitenkin keskittyi pallon
potkaisemiseen ja laukoi maaleja entistä kiivaammin. Hän ilmeisesti purki pahaa
oloaan palloon.
Illalla mennessään yhdessä nukkumaan Daavid kertoi
havainnoistaan vaimolleen.
”Ehkä meidän kannattaisi kannustaa Sakua urheilun pariin.
Olisit nähnyt miten hän potki palloa kuin jotain vihollista. Jospa se auttaisi
häntä.”
”Ai vihollisten potkiminen?” Pinja kysyi ja asettautui
miehensä viereen.
”No tiedät kyllä mitä tarkoitan. Minä voisin yrittää
ehdottaa hänelle jotain huomenna. Tuskin siitä ainakaan haittaa on.” Daavid
tuumi.
”Mmm.” Pinja vastasi.
”Joko sinua väsyttää?” David kysyi siirtäen kätensä naisen
paidan alle. Hänen sormensa vaeltelivat vihjailevasti kohti naisen
pikkuhousuja.
”Ei enää.” Pinja vastasi ja kääntyi kohti miestään etsien
tämän huulet omillaan. Daavid tiesi ettei paljoa vaadittu saadakseen Pinja
mukaan leikkiin.
Daavid oli oikeassa. Saku nautti urheilusta ja he kävivätkin
yhdessä pelaamassa jalkapalloa ja talven tullen he kävivät luistelemassa.
Alkuun Saku oli yrittänyt vastustella mutta oli kuitenkin suostunut isänsä
mukaan. Urheilun myötä Sakusta tulikin hieman iloisempi ja eräänä kauniina
keväisenä päivänä heidän pelatessaan koripalloa Saku avautui isälleen.
”Minua on kiusattu.” Saku sanoi yhtäkkiä saaden Daavidin
melkein tiputtamaan pallon.
”Mitä? Milloin? Ja kuka helvetti minun poikaani kiusaa?”
Daavid tuohtui.
”Rauhoitu isä. Ei mua enää kiusata. Ja muuten isä. Etkös sä
ole sanonut ettei saa kiroilla.” Saku sanoi ottaen pallon vuorostaan itselleen.
Daavid oli ihmeissään. Saku ei ollut aikoihin puhunut noin
paljon kerralla.
”Kuka sinua on kiusannut?”
”Yks meidän luokkalainen. Mut nyt se on lopettanut kun se
huomas etten mä enää välitä. Se etti uuden kiusattavan.”
”Miksi sinä et kertonut meille?”
”En vaan halunnu huolestuttaa. Mut mä lupaan kertoo jos se
vielä jatkuu.” Saku sanoi heittäen pallon kohti koria.
”Muista kanssa myös kertoa.” Daavid sanoi katsoen pientä
poikaansa joka oli jo joutunut kestämään nuoresta iästä huolimatta elämän
ikäviä asioita. Kyllä lapset sitten osasivat olla ilkeitä.
*****
Pinja luuli todella olevansa jo vanha tällaiseen. Vaikka
ilmiselvästi asia ei näin ollut. Hän ei ollut edes ajatellut enää lasten
hankkimista mutta kun testi oli aamulla näyttänyt positiivista hän oli
huomannut hymyilevänsä. Nyt hän ymmärsi että tämä oli se asia joka häneltä
puuttui. Pinja oli tietämättään kaivannut vielä yhtä lasta eikä hän ollut sitä
tajunnut ennen kuin oli raskaana. Hän hieroi hellästi vatsaansa kylpyveden
lämmittäessä hänen kehoaan.
Daavid kuitenkin latisti Pinjan ilontunteen.
”Oletko varma?”
”Kyllä olen. Minä olen raskaana.” Pinja sanoi sädehtien.
”Jaksetaanko me vielä yöherätyksiä ja räkätauteja?”
”Et kai sinä ehdota että minä tekisin abortin?” Pinja kysyi
pettyneenä.
”En tietenkään. Minä vain… en minä tiedä. Tarkoitan että
eihän me tätä suunniteltu.” Daavid sanoi vaikka näki miten paljon hänen sanansa
satuttivat Pinjaa.
”Ei sillä ole mitään väliä. Minä aion pitää tämän lapsen.
Halusit sinä sitä tai et.” Pinja sanoi kiukkuisesti.
”Tottakai minä haluan pitää lapsen. Tämä vain tuli niin
yllätyksenä. Myönnän kyllä että ensireaktio oli huono mutta ei se siitä johdu
ettenkö enää haluaisi lasta.”
”Ei se kyllä siltä vaikuttanut.”
”Usko minua. Se vain säikäytti minut. Nyt tuntuu jo
erilaiselta.””Sinä vain sanot niin.” Pinja vastasi.
”Enkä sano. Minä todella tarkoitan sitä. Minä haluan tämän
lapsen.” Daavid sanoi painokkaasti ja kosketti hellästi Pinjan vatsaa.
Todellisuudessa hän oli yhä yhtä paniikissa kuin aikaisemmin. Toki hän kantaisi
vastuunsa mutta Daavidille olisi mainiosti riittänyt kaksi lasta. Sitä hän ei
kyllä Pinjalle kertoisi.
Pinjasta
tuntui että hän ei osannut nauttia raskaudesta vaikka kaikki olikin mennyt
hyvin. Riita Daavidin kanssa varjosti heidän suhdettaan ja se suretti häntä. Daavid
kyllä yritti kovasti mutta Pinja oli niin vainoharhainen ettei voinut ajatella
muuta kuin Daavidin ilmettä ja sanoja tämän kuultua raskaudesta. Niinpä Pinja
ei ollut puhunut Daavidin kanssa vauvasta mitään. Ainoastaan Lotan kanssa Pinja
jutteli vauvasta. Lotta oli innoissaan tulevasta sisarestaan vaikka Sakun
kanssa välillä ottivatkin yhteen.
”Joko vauva potkii?” Daavid kysyi eräänä päivänä kun Pinja
oli katselemassa ulos.
”Johan se on potkinut jo kauan.”
”Miksi et ole kertonut?”
”Ajattelin ettei sinua kiinnosta.” Pinja vastasi.
”Milloin sinä uskot että minä todella haluan tämän lapsen.
Luuletko että minä en rakastaisi omaa lastani vaikka ensin vähän säikähdinkin.”
”Jos haluat rehellisen vastauksen niin kyllä luulen.”
”No siinä sinä olet harvinaisen väärässä. Minä en kohta
jaksa enää edes yrittää koska vaikka mitä tekisin niin et usko minua.” Daavid
sanoi vihaisesti.
Pinjasta Daavid kuulosti myös hyvin surulliselta.
Silloin Pinja ymmärsi että hän itse oli väärässä.
”Anteeksi. Minä olen ollut itsekäs. ”Pinja sanoi ja kosketti
Daavidin poskea. Hän ei olisi yllättynyt jos mies olisi vetäytynyt irti mutta
tämä ei tehnyt niin. Daavid tarttui Pinjan käteen ja katsoi tätä syvälle
silmiin.
”Minusta vain tuntuu että sinä et tunne minua ollenkaan. Ja
se loukkaa minua.” Daavid sanoi katse täynnä surua.
”Minä tiedän että loukkasin. Voitko antaa minulle anteeksi?”
Pinja kysyi anellen.
”Tietysti. Kunhan vain uskot minua. Muuta en pyydä.”
”Uskon minä. ”Pinja vastasi halaten tiukasti miestään.
Toivottavasti piditte. Kommenttia saa jättää. Ne niin piristävät mieltäni.