Kuka olen

Ajattelin nyt vähän kirjoittaa itsestäni jotta tekin tiedätte millainen ihminen Kilpisten elämästä kirjoittaa.

Olen tällä hetkellä kolmekymppinen nainen ja asustelen perheeni kanssa pienessä kylässä Itä-Suomessa. Perheeseeni kuuluu aviomieheni ja neljä lastamme. Joten jos uusia osia ei aina kuulu syy lienee lapsissani jotka kyllä pitävät huolen ettei minulla juurikaan ole vapaa-aikaa. Olen siis koti-äitinä ja vaikka kotona olenkin melkein päivät pitkät, en pelaile kun vain iltaisin lasten jo mentyä nukkumaan. Toki miehenkin kanssa vietän aikaa.

Simsin pelaaminen on siis vain harrastus, vaikkakin erittäin mukava sellainen. Myös lukeminen ja syksyisin neulominen kuuluvat harrastuksiini. Olen siis sellainen kotihiiri. Pidän myös kovasti kävelemisestä ja kesäisin pyöräilystä. Kuten ehkä huomasitte, en siis ole ikinä kirjoittanut. Siis harrastusmielessä. Päässä vilisee kyllä kaikenlaista mutta koskaan en niitä ole paperille laittanut. Älkää siis ihmetelkö ettei Kilpiset ole niin maata järisyttävän hienoa luettavaa.

Luonteeltani olen hyvin ujo, ainakin alussa. Kunhan tutustun ihmisiin, olen kova puhumaan. Myös iloiseksi minua on haukuttu, joskin en ole siitä lainkaan pahoillani. Olen myös aika kärsimätön luonne. Kun saan jotain päähäni, minun pitäisi saada se heti eikä viidestoista päivä. Siinä minulla on vielä parannettavaa. Mutta ainahan sitä pitää olla kehitettävää.

Mennään kuitenkin vielä hieman taaksepäin. Kun synnyin, minulla oli valmiina jo kaksi isosiskoa ja ollessani 3-vuotias, vanhempani erosivat. Heillä oli melko riitaisa ero, joten minä ja siskoni jouduimme puoleksi vuodeksi lastenkotiin. Älkää murehtiko, siitä ei jäänyt minulle minkäänlaisia traumoja, eikä myöskään siskoilleni. Monet kenelle olenkin kertonut asiasta, kauhistelevat millainen lapsuus minulla on ollut. Itse en kuitenkaan koe että minulla olisi ollut huono lapsuus. Kouluni kävin aina kiltisti, tosin en koskaan ollut luokkani parhaimmistoa, keskiverto siinäkin. Peruskoulun loputtua, valmistuin lähihoitajaksi ja ehdin tehdäkin niitä töitä parin vuoden ajan. Sitten loppu onkin historiaa. Rakastuin ja halusimme mieheni kanssa perheen. Ja tässä sitä ollaan. Onnellisena, joskin välillä hyvin väsyneenä, siinä missä halusinkin jo nuorena tyttönä.