Lukuiloa!
Pinja heräsi vaimeaan päänsärkyyn. Hänellä oli ollut illalla
migreenikohtaus. Nyt päässä tuntui vain pieni muistutus eilisestä. Hän kuuli
Mikon puhuvan jonkun kanssa viereisessä huoneessa. Hetken päästä Pinja laahusti
pois makuuhuoneesta ja huomasi Mikon olevan koneensa äärellä.
”Huomenta unikeko. Miltä pää tuntuu?” Mikko kysyi.
”Ei kehuttavalta. ”
Ӏitis soitti. Pyys soittaa heti takasi. Se kuulosti
kireeltä.”
”Niinku aina.” Pinja vastasi ja muisti että hänen kännykästä
oli illalla akku loppunut.
Pinja näppäili kotinumeronsa. Häntä ärsytti että äiti soitti
Mikolle. Äiti oli tehnyt monta kertaa selväksi ettei hyväksynyt heidän
suhdettaan. Mikko oli kuulemma liian vanha hänelle mutta äiti ei tuntenut
Mikkoa. Pinjasta he sopivat toisilleen täydellisesti. Miltei heti äiti vastasi.
”Helena puhelimessa.”
”Pinja täällä. Olit soittanut.”
”Miksi sinulla on puhelin kiinni? Olen yrittänyt soittaa
koko aamun.”
Pinja vilkaisi kelloa ja ihmetteli että se oli vasta puoli
yhdeksän.
”Mulla loppu illalla akku. Mikä nyt on?” Pinja kuuli äidin
niiskaisevan.
”Sinun pitää tulla kotiin. On tapahtunut jotain.”
”Vihdoinkin” Pinja
ajatteli. Äiti ja Paavo oli tietysti eronneet.
”Eikö se vois odottaa. Mä just heräsin?” Pinja kysyi mutta
äiti ei kuunnellut. Tämä miltei aneli tytärtään.
”Ole kiltti. Se liittyy ukkiin.” Äiti vastasi ja purskahti
itkuun. Samassa Pinja kuuli Paavon, äidin poikaystävän äänen.
”Nyt kotiin sieltä. Äitisi tarvitsee sinua.” Paavo jylisi
puhelimeen ja löi luurin kiinni.
Pinja ryntäsi makuuhuoneeseen hakemaan vaatteitaan ja
huomasi poskensa kastuvan kyynelistä. Mikko seurasi häntä ja ihmetteli mitä on
tapahtunut.
”Mä luulen että ukki on kuollut.” Pinja sai nyyhkäistyä.
Ukki oli ollut Pinjalle tärkeintä koko maailmassa. Ukki oli ainut joka oli
häntä aina tukenut asiassa kuin asiassa.
”Haluutsä et mä tulen mukaan?” Mikko kysyi saaden Pinjalta
vain pään pudistuksen.
”Ei kannata. Mä en kestä enää teidän riitelyä tään lisäks.”
”Okei. Soita vaan jo tarvitset mua.” Mikko sanoi.
Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka. Pinjan avatessa oven
hän kuuli äidin itkevän olohuoneessa. Paavo oli tietenkin halailemassa äitiä.
”Äiti?” 
”Voi Pinja!” Äiti irtautui Paavosta ja ryntäsi halaamaan
tytärtään. Pinja huomasi miehen vihaisen katseen.
”Ukki menehtyi viime yönä. ” Helena nyyhkytti ja kasteli Pinjan olkapään.
”Mutta vasta toissapäivänähän ukki oli hyvävointinen. Tai
parempana kuin aikaisemmin.” Pinja sanoi muistellen kuinka hän oli Mikon kanssa
käynyt ukkia katsomassa.
”Mitä? Oletko sinä vienyt sen juipin ukkisi luokse? Ei
ihmekään että ukkisi kuoli?” Paavo sanoi naama raivosta punaisena.
”No miksen olis saanut viedä. Ukki oli ainut joka hyväksy
Mikon. Ne tuli hyvin toimeen keskenään.” Pinja huusi takaisin. Miksei hän ollut
yllättynyt että hänen ja Mikon syyksi tämäkin laitettaisiin.
”Nyt rauhoittukaa.” Helena huusi.
”Ukki oli sairas mies. Tämä oli täysin odotettavissa. Ei
hänellä ollut kauaa elinaikaa jäljellä.” Helena osoitti sanansa selvästi
Paavolle. Mies tuhahti ja lähti ulos.
”Anteeksi.” Helena sanoi. ”Paavo ei olisi saanut sanoa noin.”
Pinja ei muistanut milloin viimeksi äiti olisi puolustanut häntä.
Pinja ei kuitenkaan pystynyt sanomaan mitään vaan painui
omaan huoneeseensa.
Hän rojahti sänkyynsä. Hän ei kestänyt ajatusta että ukkia
ei enää olisi. Kenelle hän nyt kertoisi asioistaan. Ukki oli aina jaksanut
kuunnella ja neuvoa häntä. Pinjan pitäisi soittaa Mikolle mutta hänellä ei
tuntunut olevan voimia siihen. Pinjaa ärsytti että hän ei voisi kutsua Mikkoa
tänne juuri nyt kun hän sitä tarvitsisi. Pinja kuuli koputuksen huoneensa
ovessa.
”Pinja? Saanko tulla sisään?” Äiti huhuili oven
ulkopuolella. Kun Pinja ei vastannut hän kuuli äidin askeleet loittonevan.
Äidistäkin oli tullut inhottava heti kun Paavo oli
ilmestynyt äidin elämään. He olivat muuttaneet miehen luokse ja Paavo kyllä
piti huolen että Pinja tiesi ettei tämä ollut hänen kotinsa. Kunpa Mikko
ottaisi hänet luokseen asumaan mutta ei hän viitsinyt sitä pyytää. He olivat
seurustelleet vasta vajaan vuoden. Heti sen jälkeen kun Pinja oli täyttänyt 16
he olivat tavanneet rannalla. Mikko oli tuolloin 20. Pinja oli heti ihastunut
vaaleaan mieheen joka oli niin vapaa ja huoleton kaikesta.
*****
”Mites hautajaiset meni?” Mikko kysyi. Pinjan ukin
hautajaiset olivat olleet päivällä.
”Siinähän nuo. Mä kaipasin sua sinne. Tuntu et mä olin ihan
ulkopuolinen siellä.” Pinja vastasi ja painautui syvemmälle Mikon kainaloon.
”Uskomatonta sakkia.” Mikko sanoi halaten tiukemmin Pinjaa.
”Ens viikolla ois perunkirjotukset. Ja voitko
kuvitella. Paavo änkeää sinnekin vaikkei
oo mitään sukua ukille!”
”Sille ukolle pitäis takoo järkee päähän.” Pinjasta oli
ihanaa miten Mikko puolusti häntä, vaikkakin hieman kovin ottein mutta silti.
Hänkin oli monesti halunnut tintata
Paavoa.
”Voi kun mä pääsisin pois kotoo. Tai eihän se ees oo mun
koti.” Pinja sanoi hiljaa.
”Sähän voisit muuttaa tänne.” Mikko sanoi Pinjan suureksi
yllätykseksi.
”Ootsä tosissas? ”
”No miksei. Oothan sä muutenkin täällä melkeen aina.”
”Ihanaa! Jos se vaan sulle käy niin tietty mä muutan sun
luo.” Pinja hihkui ja tunsi olevansa pitkästä aikaa onnellinen.
*****
Pinja istui äitiään vastapäätä ja kaiveli kynsiään. Hän oli
muuttanut muutamaa päivää aiemmin Mikon luokse ja äiti oli vieläkin erittäin
vihainen siitä. Paavo puolestaan oli ollut enemmän kuin tyytyväinen
tilanteeseen. Pinja huomasi äitinsä paheksuvan katseen ja lopetti kynsien
kaivelun. Samassa ovi aukesi ja sisään astui pyylevähkö mies.
”Hyvää päivää. Minä olen Tauno Miettinen ja olen edesmenneen
Tapio Oskari Kilpisen asianajaja.”
Pinjan keskittyminen herpaantui moneen otteeseen miehen
jaaritellessa lakitekstiä. Miehen rykäistyä hän kuitenkin taas jaksoi keskittyä
miehen sanoihin.
”Tapio teki testamentin kun hän sai diagnoosin syövästään.
Tapasimme vielä kaksi viikkoa ennen hänen kuolemaansa ja kävimme läpi testamentin.
Hän testamenttasi koko omaisuutensa eli Myllymäessä sijaitsevan talonsa irtaimistoineen
tyttärentyttärelleen Pinja Elisa Kilpiselle. Tämä oli hänen viimeinen tahtonsa."
”Mitä? Entäs minä? Minä olen kuitenkin hänen lapsensa!” Helena
kiivastui.
Pinja oli hämillään. Miksi ukki hänelle kaiken jätti.
”Niin tässä sanotaan. Tapio Kilpinen halusi jättää kaiken
Pinja Kilpiselle. Toimitan tarvittavat asiakirjat Pinjalle muutaman viikon
kuluessa.” Mies nousi ja poistui huoneesta.
Helena nousi hänkin Paavo vanavedessään ja he jättivät
Pinjan yksin huoneeseen. Pinja ei ymmärtänyt äitiään. Miksi hän noin hermostui.
Se talohan oli täysin rapistunut ja huonekalutkin oli ihan ikäloppuja. Eikä se
mikään talo ollut, enemmänkin mökki.
*****
Illalla Pinjan puhelin soi. Näytössä luki ”mutsi”.
”Niin?”
”Äiti tässä. Minä haluaisin vain kertoa että minä ja Paavo
muutamme”
Minne?”
”Paavon kotikunnille. Katsos kun meidän piti kunnostaa
ukkisi mökki ja tehdä siitä yhteinen kesänviettopaikka mutta koska sinä sen
perit niin ei sillä enää ole väliä.”
”No niin kai sitten. Tuskin mä saan sun päätä käännettyä.”
Pinja vastasi ja huomasi ettei halunnutkaan kääntää äitinsä päätä. Toki Pinja
rakasti äitiään mutta kai näin oli parempi. Kaikkien riitojen jälkeen.
”Niin, tuskin. Minä soittelen kun pääsemme perille. Pidä
huoli itsestäsi.” Helena sanoi.
”Samoin sä.”
Pinja oli salaa helpottunut. Ei tarvitsisi enää vääntää
kättä äidin kanssa ja mikä parasta, hän ei enää näkisi Paavoa.
*****
Pinja rämpi vesisateessa eteenpäin. Hän kirosi paskamaista
päiväänsä. Opinto-ohjaaja ja luokanvalvoja olivat kutsuneet hänet luokseen ja
kertoneet että Pinjalla oli liikaa poissaoloja ja numerot oli laskeneet merkittävästi.
Vaihtoehtoina oli joko yksi lisävuosi tai koulun kesken jättäminen. Pinjaa oli
vituttanut niin raskaasti että hän lähti ovet paukkuen ja sanoi ettei tartte
enää odottaa häntä tänne. Silloin se tuntui hyvältä idealta mutta jo koulun
pihalla hän katui mutta piti päänsä. Kyllä hän jostain töitä löytäisi ja olihan
Mikolla jotain pikku hommaa raksalla. Pinja huomasi ajattelevansa että pitäisi
soittaa asiasta ukille mutta muisti vasta puhelimen esiin saatuaan että ukkia
ei enää ollut.
”Paskat!”
Kotiin
mentyään hän ihmetteli miksi Mikko oli jo kotona. Tämänhän piti olla töissä.
Enemmän hän yllättyi kuullessaan ääniä makuuhuoneen puolella.
Järkytys
loisti hänen kasvoillaan hänen avattuaan oven ja huomattuaan Mikon jonkun
punapään kanssa sängyssä.
”Kuka vittu toi on?” Pinja huusi täyttä kurkkua.
”Voi perkele.” Mikko sanoi noustuaan samalla sängystä.
”Pinja hei, tää ei oo niin vakavaa. Älä nyt suutu.” Mikko
yritti puolustautua.
”Vai ei vakavaa. Ootsä pitkäänkin höylänny muita?” Pinja
sanoi itku kurkussa. Kyyneleet jo polttivat hänen silmiään.
”Tota, mä taidan tästä lähteä.” Punapää sanoi ja alkoi
kerätä vaatteitaan.
”Ei tartte vaivautua. Jää toki pitämään hauskaa. Kyllä mä
tajuun millon mua ei kaivata.” Pinja sanoi ja rupesi pakkaamaan vähäisiä
vaatteitaan.
Pinja ei tiennyt minne hän menisi. Hän lähti kävelemään
ostaria kohti mutta tajusi ettei halunnut ihmisten ilmoille. Hänen silmänsä
olivat punaiset ja turvonneet. Hetken hän jo oli soittamassa äidilleen mutta
perui aikeensa. Äiti vain ilkkuisi ja sanoisi että ”mitäs minä sanoin”.
Päivä oli
jo muuttunut illaksi kun Pinja hoksasi että olihan hänellä paikka minne mennä.
Hän kaivoi lompakon laukustaan ja huomasi ilokseen että hänellä oli muutama
kymppi käteistä. Hän juoksi linja-autoasemalla toivoen että Myllymäkeen menisi
vielä bussi tänä iltana. Eikä hänen tarvinnut pettyä. Tosin hän joutuisi
odottamaan melkein tunnin mutta ei se häntä haitannut. Odottaessaan hän kävi
ostamassa pientä purtavaa ja istui odottamaan.
Hän hymyili bussin ajavan hänen eteensä ja nousi kyytiin.
"Uusi elämä, täältä tullaan."
Näin alkoi siis uusi tarinani joka on tällä kertaa lc. Palautetta otetaan vastaan.
Näin alkoi siis uusi tarinani joka on tällä kertaa lc. Palautetta otetaan vastaan.
