Prologi

Heipä hei rakkaat ihmiset. Näin julistan uuden tarinan alkaneeksi. Aloittajana toimii Pinja Kilpinen jonka nuoruutta hieman käsitellään tässä ekassa osassa.

Lukuiloa!

Pinja heräsi vaimeaan päänsärkyyn. Hänellä oli ollut illalla migreenikohtaus. Nyt päässä tuntui vain pieni muistutus eilisestä. Hän kuuli Mikon puhuvan jonkun kanssa viereisessä huoneessa. Hetken päästä Pinja laahusti pois makuuhuoneesta ja huomasi Mikon olevan koneensa äärellä.

 

”Huomenta unikeko. Miltä pää tuntuu?” Mikko kysyi.

”Ei kehuttavalta. ”

”Äitis soitti. Pyys soittaa heti takasi. Se kuulosti kireeltä.”

”Niinku aina.” Pinja vastasi ja muisti että hänen kännykästä oli illalla akku loppunut.

 

Pinja näppäili kotinumeronsa. Häntä ärsytti että äiti soitti Mikolle. Äiti oli tehnyt monta kertaa selväksi ettei hyväksynyt heidän suhdettaan. Mikko oli kuulemma liian vanha hänelle mutta äiti ei tuntenut Mikkoa. Pinjasta he sopivat toisilleen täydellisesti. Miltei heti äiti vastasi.

”Helena puhelimessa.”

”Pinja täällä. Olit soittanut.”

”Miksi sinulla on puhelin kiinni? Olen yrittänyt soittaa koko aamun.”

Pinja vilkaisi kelloa ja ihmetteli että se oli vasta puoli yhdeksän.

”Mulla loppu illalla akku. Mikä nyt on?” Pinja kuuli äidin niiskaisevan.

 

”Sinun pitää tulla kotiin. On tapahtunut jotain.”

”Vihdoinkin” Pinja ajatteli. Äiti ja Paavo oli tietysti eronneet.

”Eikö se vois odottaa. Mä just heräsin?” Pinja kysyi mutta äiti ei kuunnellut. Tämä miltei aneli tytärtään.

”Ole kiltti. Se liittyy ukkiin.” Äiti vastasi ja purskahti itkuun. Samassa Pinja kuuli Paavon, äidin poikaystävän  äänen.

”Nyt kotiin sieltä. Äitisi tarvitsee sinua.” Paavo jylisi puhelimeen ja löi luurin kiinni.

 

Pinja ryntäsi makuuhuoneeseen hakemaan vaatteitaan ja huomasi poskensa kastuvan kyynelistä. Mikko seurasi häntä ja ihmetteli mitä on tapahtunut.

”Mä luulen että ukki on kuollut.” Pinja sai nyyhkäistyä. Ukki oli ollut Pinjalle tärkeintä koko maailmassa. Ukki oli ainut joka oli häntä aina tukenut asiassa kuin asiassa. 

 

”Haluutsä et mä tulen mukaan?” Mikko kysyi saaden Pinjalta vain pään pudistuksen.

”Ei kannata. Mä en kestä enää teidän riitelyä tään lisäks.”

”Okei. Soita vaan jo tarvitset mua.” Mikko sanoi.

 

Onneksi kotiin ei ollut pitkä matka. Pinjan avatessa oven hän kuuli äidin itkevän olohuoneessa. Paavo oli tietenkin halailemassa äitiä.

”Äiti?” 

 

”Voi Pinja!” Äiti irtautui Paavosta ja ryntäsi halaamaan tytärtään. Pinja huomasi miehen vihaisen katseen.

”Ukki menehtyi viime yönä. ” Helena  nyyhkytti ja kasteli Pinjan olkapään.

”Mutta vasta toissapäivänähän ukki oli hyvävointinen. Tai parempana kuin aikaisemmin.” Pinja sanoi muistellen kuinka hän oli Mikon kanssa käynyt ukkia katsomassa.

 

”Mitä? Oletko sinä vienyt sen juipin ukkisi luokse? Ei ihmekään että ukkisi kuoli?” Paavo sanoi naama raivosta punaisena.

”No miksen olis saanut viedä. Ukki oli ainut joka hyväksy Mikon. Ne tuli hyvin toimeen keskenään.” Pinja huusi takaisin. Miksei hän ollut yllättynyt että hänen ja Mikon syyksi tämäkin laitettaisiin.

”Nyt rauhoittukaa.” Helena huusi.

”Ukki oli sairas mies. Tämä oli täysin odotettavissa. Ei hänellä ollut kauaa elinaikaa jäljellä.” Helena osoitti sanansa selvästi Paavolle. Mies tuhahti ja lähti ulos.

 

”Anteeksi.” Helena  sanoi. ”Paavo ei olisi saanut sanoa noin.” Pinja ei muistanut milloin viimeksi äiti olisi puolustanut häntä.

Pinja ei kuitenkaan pystynyt sanomaan mitään vaan painui omaan huoneeseensa. 

 

Hän rojahti sänkyynsä. Hän ei kestänyt ajatusta että ukkia ei enää olisi. Kenelle hän nyt kertoisi asioistaan. Ukki oli aina jaksanut kuunnella ja neuvoa häntä. Pinjan pitäisi soittaa Mikolle mutta hänellä ei tuntunut olevan voimia siihen. Pinjaa ärsytti että hän ei voisi kutsua Mikkoa tänne juuri nyt kun hän sitä tarvitsisi. Pinja kuuli koputuksen huoneensa ovessa.

”Pinja? Saanko tulla sisään?” Äiti huhuili oven ulkopuolella. Kun Pinja ei vastannut hän kuuli äidin askeleet loittonevan.

 

Äidistäkin oli tullut inhottava heti kun Paavo oli ilmestynyt äidin elämään. He olivat muuttaneet miehen luokse ja Paavo kyllä piti huolen että Pinja tiesi ettei tämä ollut hänen kotinsa. Kunpa Mikko ottaisi hänet luokseen asumaan mutta ei hän viitsinyt sitä pyytää. He olivat seurustelleet vasta vajaan vuoden. Heti sen jälkeen kun Pinja oli täyttänyt 16 he olivat tavanneet rannalla. Mikko oli tuolloin 20. Pinja oli heti ihastunut vaaleaan mieheen joka oli niin vapaa ja huoleton kaikesta.

*****

 

”Mites hautajaiset meni?” Mikko kysyi. Pinjan ukin hautajaiset olivat olleet päivällä.

”Siinähän nuo. Mä kaipasin sua sinne. Tuntu et mä olin ihan ulkopuolinen siellä.” Pinja vastasi ja painautui syvemmälle Mikon kainaloon.

”Uskomatonta sakkia.” Mikko sanoi halaten tiukemmin Pinjaa.

”Ens viikolla ois perunkirjotukset. Ja voitko kuvitella.  Paavo änkeää sinnekin vaikkei oo mitään sukua ukille!”

”Sille ukolle pitäis takoo järkee päähän.” Pinjasta oli ihanaa miten Mikko puolusti häntä, vaikkakin hieman kovin ottein mutta silti. Hänkin  oli monesti halunnut tintata Paavoa.

”Voi kun mä pääsisin pois kotoo. Tai eihän se ees oo mun koti.” Pinja sanoi hiljaa.

 

”Sähän voisit muuttaa tänne.” Mikko sanoi Pinjan suureksi yllätykseksi.

”Ootsä tosissas? ”

”No miksei. Oothan sä muutenkin täällä melkeen aina.”

”Ihanaa! Jos se vaan sulle käy niin tietty mä muutan sun luo.” Pinja hihkui ja tunsi olevansa pitkästä aikaa onnellinen.

*****

 

Pinja istui äitiään vastapäätä ja kaiveli kynsiään. Hän oli muuttanut muutamaa päivää aiemmin Mikon luokse ja äiti oli vieläkin erittäin vihainen siitä. Paavo puolestaan oli ollut enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Pinja huomasi äitinsä paheksuvan katseen ja lopetti kynsien kaivelun. Samassa ovi aukesi ja sisään astui pyylevähkö mies.

 

”Hyvää päivää. Minä olen Tauno Miettinen ja olen edesmenneen Tapio Oskari Kilpisen asianajaja.”

Pinjan keskittyminen herpaantui moneen otteeseen miehen jaaritellessa lakitekstiä. Miehen rykäistyä hän kuitenkin taas jaksoi keskittyä miehen sanoihin.

 

”Tapio teki testamentin kun hän sai diagnoosin syövästään. Tapasimme vielä kaksi viikkoa ennen hänen kuolemaansa ja kävimme läpi testamentin. Hän testamenttasi koko omaisuutensa eli Myllymäessä sijaitsevan talonsa irtaimistoineen tyttärentyttärelleen Pinja Elisa Kilpiselle. Tämä oli hänen viimeinen tahtonsa."

 

”Mitä? Entäs minä? Minä olen kuitenkin hänen lapsensa!” Helena kiivastui.

Pinja oli hämillään. Miksi ukki hänelle kaiken jätti.

”Niin tässä sanotaan. Tapio Kilpinen halusi jättää kaiken Pinja Kilpiselle. Toimitan tarvittavat asiakirjat Pinjalle muutaman viikon kuluessa.” Mies nousi ja poistui huoneesta. 

 

Helena nousi hänkin Paavo vanavedessään ja he jättivät Pinjan yksin huoneeseen. Pinja ei ymmärtänyt äitiään. Miksi hän noin hermostui. Se talohan oli täysin rapistunut ja huonekalutkin oli ihan ikäloppuja. Eikä se mikään talo ollut, enemmänkin mökki. 

*****

 

Illalla Pinjan puhelin soi. Näytössä luki ”mutsi”.

”Niin?”

”Äiti tässä. Minä haluaisin vain kertoa että minä ja Paavo muutamme”

Minne?”

”Paavon kotikunnille. Katsos kun meidän piti kunnostaa ukkisi mökki ja tehdä siitä yhteinen kesänviettopaikka mutta koska sinä sen perit niin ei sillä enää ole väliä.” 

 

”No niin kai sitten. Tuskin mä saan sun päätä käännettyä.” Pinja vastasi ja huomasi ettei halunnutkaan kääntää äitinsä päätä. Toki Pinja rakasti äitiään mutta kai näin oli parempi. Kaikkien riitojen jälkeen.

”Niin, tuskin. Minä soittelen kun pääsemme perille. Pidä huoli itsestäsi.” Helena sanoi.

”Samoin sä.”

Pinja oli salaa helpottunut. Ei tarvitsisi enää vääntää kättä äidin kanssa ja mikä parasta, hän ei enää näkisi Paavoa. 

*****

 

Pinja rämpi vesisateessa eteenpäin. Hän kirosi paskamaista päiväänsä. Opinto-ohjaaja ja luokanvalvoja olivat kutsuneet hänet luokseen ja kertoneet että Pinjalla oli liikaa poissaoloja ja numerot oli laskeneet merkittävästi. Vaihtoehtoina oli joko yksi lisävuosi tai koulun kesken jättäminen. Pinjaa oli vituttanut niin raskaasti että hän lähti ovet paukkuen ja sanoi ettei tartte enää odottaa häntä tänne. Silloin se tuntui hyvältä idealta mutta jo koulun pihalla hän katui mutta piti päänsä. Kyllä hän jostain töitä löytäisi ja olihan Mikolla jotain pikku hommaa raksalla. Pinja huomasi ajattelevansa että pitäisi soittaa asiasta ukille mutta muisti vasta puhelimen esiin saatuaan että ukkia ei enää ollut.

”Paskat!”

 Kotiin mentyään hän ihmetteli miksi Mikko oli jo kotona. Tämänhän piti olla töissä. Enemmän hän yllättyi kuullessaan ääniä makuuhuoneen puolella. 

Järkytys loisti hänen kasvoillaan hänen avattuaan oven ja huomattuaan Mikon jonkun punapään kanssa sängyssä. 

 

”Kuka vittu toi on?” Pinja huusi täyttä kurkkua.

”Voi perkele.” Mikko sanoi noustuaan samalla sängystä.

”Pinja hei, tää ei oo niin vakavaa. Älä nyt suutu.” Mikko yritti puolustautua.

”Vai ei vakavaa. Ootsä pitkäänkin höylänny muita?” Pinja sanoi itku kurkussa. Kyyneleet jo polttivat hänen silmiään.

 

”Tota, mä taidan tästä lähteä.” Punapää sanoi ja alkoi kerätä vaatteitaan.

”Ei tartte vaivautua. Jää toki pitämään hauskaa. Kyllä mä tajuun millon mua ei kaivata.” Pinja sanoi ja rupesi pakkaamaan vähäisiä vaatteitaan.

 

Pinja ei tiennyt minne hän menisi. Hän lähti kävelemään ostaria kohti mutta tajusi ettei halunnut ihmisten ilmoille. Hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet. Hetken hän jo oli soittamassa äidilleen mutta perui aikeensa. Äiti vain ilkkuisi ja sanoisi että ”mitäs minä sanoin”.

 Päivä oli jo muuttunut illaksi kun Pinja hoksasi että olihan hänellä paikka minne mennä. Hän kaivoi lompakon laukustaan ja huomasi ilokseen että hänellä oli muutama kymppi käteistä. Hän juoksi linja-autoasemalla toivoen että Myllymäkeen menisi vielä bussi tänä iltana. Eikä hänen tarvinnut pettyä. Tosin hän joutuisi odottamaan melkein tunnin mutta ei se häntä haitannut. Odottaessaan hän kävi ostamassa pientä purtavaa ja istui odottamaan.

 

Hän hymyili bussin ajavan hänen eteensä ja nousi kyytiin.

"Uusi elämä, täältä tullaan."



Näin alkoi siis uusi tarinani joka on tällä kertaa lc. Palautetta otetaan vastaan.