Osa 5

Huh. Kokeillaan uudestaan. Taas kerran. Tää bloggeri tökkii ja osa olisi tullut jo aiemmin mutta kun kaikki ei vaan mene niinkuin pitäisi. Tekstin fonttikoko saattaa vaihtua välillä mutta en uskaltanut enää säätää yhtään kun en meinannut saada tätä julkistua mitenkään.

Suurkiitos kaikille edelliseen osaan kommentoineille. Niitä oli ilo lukea.

Mutta päästän teidät nyt lukemaan. Toivottavasti pidätte.

 

Pinjan selkää ja hartioita kivisti. Hän oli kannellut Sakua jo eilisestä asti, yötä päivää. Heti kun hän laski poikansa sänkyyn tämä parahti huutamaan.

”Tiedän kulta.” Pinja vastasi väsyneenä pojalleen. Helpotuksekseen hän kuuli ulko-oven käyvän tietäen miehensä saapuneen kotiin.

”Eikö kuume ole vieläkään laskenut?” Daavid kysyi ja otti Sakun syliinsä jotta Pinja pääsisi hieman lepäämään.

 

”On se vähän mutta luulen että korvat ovat vielä kipeinä.” Pinjan jalat tuskin enää kantoivat kun hän kävi makaamaan sohvalle.

”Kestää pari päivää ennen kuin antibiootit auttaa. Mene nukkumaan sänkyyn niin minä hoidan pojan.”

Mutta Pinja oli jo nukahtanut sohvalle. 

 

Daavid meni Sakun kanssa ulos katsomaan kuinka Lotta leikki pihalla. Hän pisti pojan istumaan rattaisiin ja toivoi että Saku viihtyisi edes hetken niissä.

”Isi katso!” Lotta näytti ylpeänä lasipurkkiaan johon tyttö oli kerännyt vaikka minkälaista ötökkää.

 ”Oletpas sinä ollut ahkera. Kai muistit tehdä läksysi ensin?” Daavid kysyi tyttäreltään. Lotta katsoi isäänsä hieman nolona mutta katsoi parhaakseen olla sanomatta mitään ja meni sisään läksyjensä pariin.

 Daavid huomasi ilokseen Sakun nukahtaneen rattaisiin ja toivoi että itsekin voisi käpertyä jonnekin nukkumaan vaikkapa viikoksi. Daavid oli väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sakun sairastelut veivät aina voimia koko perheeltä ja he tiuskivat toisilleen tavallista useammin. Välillä Daavid kaipasi pois kotoa vaikka hän rakastikin perhettään hyvin paljon.

 

”Daavid!” Pinja juoksi Daavidin luo keskeyttäen tämän ajatukset.

”Poliisista soitettiin.”
”Mitä on tapahtunut?”

”Poliisit ovat kuulemma Paavon jäljillä. Äiti on jossain todistajansuojelussa ja hän on kertonut kaiken tietämänsä.” Pinja selitti innostuneesti.

 

”No mitä hän oli sanonut?”

”Paavo on itse polttanut heidän talonsa vakuutuksen takia. Hän on pahoissa veloissa ja arveli saavansa siten helppoa rahaa.”

”Eikö se nuija tajunnut että Helena ja Petra oli kotona? Yrittikö Paavo polttaa heidätkin?” Daavid ei voinut uskoa kuulemaansa.

”Äiti kertoi että Paavo on todennäköisesti luullut että he eivät ole kotona koska äidin ja Patran piti lähteä jonnekin pikkureissuun naapureiden kanssa mutta se oli peruuntunut.”

 

”No joka tapauksessa.” Pinja jatkoi. ”Poliisi sanoi että Paavo saattaa olla nyt arvaamaton koska tuollaisilla ihmisillä on tapana tietää jos heidän jäljillä ollaan. Joten meidän kuulemma kannattaa olla varuillaan.”

”Mitä ihmettä me voidaan tehdä? Kai ne lähettää jonkun poliisista meidän suojaksi?” Daavid kysyi.

”Minä kysyin samaa mutta resurssit ei sellaiseen riitä. Eli meidän pitää selvitä omin neuvoin.” Pinjan lause hiljensi heidät. Miten he muka voisivat puolustautua jotain hullua vastaan joka on valmis polttamaan oman talonsa ja joka on sotkeentunut huumeisiin.

*****

 

Kun aikaa oli kulunut reilu kuukausi Pinja ja Daavid alkoivat käydä varomattomiksi. He eivät enää vilkuilleet olkansa yli sillä he arvelivat että Paavo olisi jo aiemmin ollut heihin yhteydessä jos olisi halunnut.

 Pinja odotti vuoroaan. Joku vanhus ei onnistunut nostamaan rahaa automaatista ja yritti jo kolmannen kerran työntää korttiaan väärään aukkoon. Pinja huokasi kovaäänisesti saaden vanhuksen mulkaisemaan häntä pahasti. Pinja luovutti ja lähti kävelemään takaisin kotiin.

 Lotta joutuisi odottamaan toiseen päivään että saisi vietyä rahaa kouluun luokkaretkikeräystä varten. Ilma oli juuri ihanteellinen myöhäiselle kävelylle. Ei kylmä mutta ei kuitenkaan liian lämminkään. Vieno tuuli puhalsi vasten Pinjan kasvoja ja ensimmäiset lehdet olivat jo tippuneet maahan. Pinja rakasti syksyä.

 

Kesken matkan Pinja tiedosti yllättävän hiljaisuuden. Yleensä ainakin joku nuorisoporukka metelöi tai koira haukkui jossain. Hänen ihoaan kihelmöi jännityksestä. Oli liian hiljaista. Samassa hän erotti hahmon jonka kasvoja Pinja ei nähnyt. Tuttu ääni oli kuitenkin yhtä pelottava kuin kasvoton hahmo.

”Hei!”                                                                                                                                  

Pinja pysähtyi ja pudisti kiivaasti päätään. Hän ei voinut uskoa että hän oli niin tyhmä että lähti pimeässä yksin ulos kaiken tapahtuneen jälkeen.

 Hahmo tuli lähemmäs ja Pinja huomasi yllätyksekseen tuskan miehen silmissä. Mies ojensi kätensä ja silloin Pinja tunsi iskun päässään ja kaikki pimeni.

*****

 Daavid katsoi kelloa. Pinja oli ollut jo liian kauan poissa. Miksi ihmeessä Daavid ei itse mennyt asioille vaan päästi Pinjan lähtemään. Kai hän ajatteli että poliisien soitosta oli kulunut jo kuitenkin kuukausi eikä mitään ollut tapahtunut. Daavid oli saanut Sakun nukahtamaan ja meni kurkistamaan Lottaa joka vielä luki jotain sarjakuvalehteä. Daavid yritti soittaa Pinjalle kunnes muisti että Pinjan puhelin oli latauksessa heidän keittiössään.

 

Hän mietti soittaisiko poliisille mutta päätti vielä odottaa puoli tuntia. Joten hän ei tiennyt muutakaan kuin ruveta kävelemään edestakaisin ja laskemaan minuutteja.

*****

 

Pinja tunsi päätään jomottavan. Myös muualle kehoon sattui. Hän joutui miltei pakokauhun valtaan tajutessaan että oli sidottu. Pinja joutui keskittymään saadakseen hengityksensä jälleen tasaantumaan.

 Hitaasti hän yritti nousta istumaan kovalta alustaltaan mutta se oli vaikeaa koska hänen kätensä oli sidottu selän taakse. Viimein hän kuitenkin pääsi istualleen. Ensin hän säikähti että hän oli menettänyt näkönsä kunnes tajusi että hänen silmiään peitti joku kangas. Myös poskeen sattui ilkeästi. Pinja yritti muistella mitä oli tapahtunut. Hän ei kuitenkaan muistanut muuta kuin että tunnistettuaan miehen häneltä iskettiin taju kankaalle. Hän ei tiennyt missä oli. Kuitenkin hän epäili olevansa kellarissa sillä siellä haisi ummehtuneelta ja kostealta. Ja alusta jossa hän istui oli kovaa ja karheaa kuin betoni. Pinjan oli kylmä ja pelko kuristi hänen kurkkuaan. Hän yritti nousta ylös kun ääni pysäytti hänen liikkeensä.

 

”Älä nouse. Ja turha yrittää huutaa sillä kukaan ei kuule.” Siitä huolimatta Pinja nousi vaivalloisesti ja veti keuhkot täyteen ilmaa ja huusi niin kovaa kuin kykeni. Mies oli oikeassa. Kukaan ei kuullut. Pinja kuuli vain oman äänensä kaikuvan hänen vankilansa seinistä. Hän purskahti lohduttomaan itkuun. Kangas hänen silmiensä edessä kuitenkin imi hänen kyyneleensä.

”Ole kiltti äläkä itke.” Mies pyysi. Pinja ei välittänyt pätkääkään miehen toiveesta ja nyyhki entistä rajummin.

 

Hetken päästä hän jähmettyi tuntiessaan kosketuksen kun mies otti hänet tiukkaan syleilyyn. Pinja yritti vetäytyä pois mutta mies oli liian vahva. Tämä ei kuitenkaan satuttanut häntä.

”Ole kiltti. Älä itke.” Mies pyysi uudestaan melkein anellen.

”Miksi sinä teet näin? En minä tiedä mitään. Minun täytyy päästä lasteni luo.” Pinja yritti vedota.

 ”En voi kertoa.” Mies vastasi ja erkani jättäen Pinjan yksin kylmyyteen. Pinja kuitenkin tiesi että mies ei ollut lähtenyt sillä kuuli tämän hitaan askelluksensa pitkin huonetta.

 

Pinja lysähti takaisin istumaan kovalle lattialle ja värähti kylmästä.

*****

 Daavid oli viimein soittanut poliiseille ja he lupasivat lähteä heti tulemaan. Aika kulki etanan vauhtia ja Daavid oli murtumispisteessä. Hän ei antaisi ikinä itselleen anteeksi jos Pinjalle sattuisi jotain. Vihdoin poliisit saapuivat. He esittelivät toisensa ja Daavid kertoi jokaisen tiedonmurusen jonka vain tiesi, paitsi ettei hän tiennyt yhtään mitään. Vain sen että Pinja ei tullut kotiin.

 

”Lähetimme muutaman yksikön partioimaan mutta meillä ei ole aavistustakaan minne hänet olisi voitu viedä. Yhtään silminnäkijähavaintoa ei vielä ole. Voimme vain odottaa.” Kiharatukkainen poliisi jonka nimi oli Kainulainen, selitti.

 

”Kai te nyt jotain muutakin voitte tehdä? Ettekös te jo ollut Paavon jäljillä?” Daavid jo melkein huusi.

”On mutta nämä tyypit ovat vaarallisia. Emme voi hätiköidä tai vaimonne henki on vaarassa.”

”No vaarassa se on nytkin!” 

*****

 

”Kas. Sitä ollaan jo herätty.” Paavon ääni täytti huoneen hänen tullessaan sisään.

”Ota tuo side pois.” Hän käski apuriaan. Vaikka huoneessa oli hämärää, Pinjan silmiin pakotti hänen aukaistuaan silmänsä. Samalla mies auttoi hänet seisomaan. Pinja huomasi että hän todella oli kellarissa.

 

”Mikäs on olo?” Paavo kysyi jo vähän varovaisemmin.

”Mitäs luulet?” Pinja kivahti takaisin mutta jatkoi entistä vihaisempana.

 

”En olisi uskonut edes sinusta tällaista. Mitä sinä oikein ajat tällä takaa? Meinaatko tappaa minut niin kuin melkein tapoit oman vaimosi ja lapsesi?” Pinjan sanat osuivat maaliinsa.

”En ikinä satuttaisi äitiäsi. Enkä olisi halunnut sinuakaan.” Paavo vastasi. Mies hoiperteli aivan kuin olisi ollut humalassa mutta Pinja ei haistanut alkoholia miehen tullessa lähemmäs.

”Minä olen pulassa. Olen tehnyt vakuutuspetoksen enkä tiedä miten selviäisin siitä.” Paavo uskoutui Pinjalle.

”Mitenkäs luulit minun sieppauksen voivan auttaa?” Hetken aikaa näytti siltä että Paavo ei ollut edes tullut ajatelleeksi koko asiaa.

 

”Sinä tiedät liikaa enkä löydä äitiäsi.” Paavo vastasi ja lähti pois. 

 Hetken aikaa oli hiljaista. Pinja yritti varovasti kokeilla olisiko köydet hieman löystyneet mutta tuloksetta. Hänen ranteitaan pakotti ja sormet olivat jo kylmät. Pinja tarkasteli miestä joka istui pienellä jakkaralla hänen lähellään. Kyyneleet valuen Pinja pohti että hänellä olisi vain yksi keino jäljellä.

 

”Mikko, auta minua!” Pinja sanoi miehelle joka oli istunut hiljaa koko ajan. Mikko kuitenkin vain pudisti päätään surullisena noustessaan ylös.

 

”Sinun on pakko. Ajattele edes lapsiani.” Pinja värähti ikävästä ajatellessaan ettei enää ikinä näkisi lapsiaan. Hän ei ikinä näkisi Lotan ensimmäistä poikaystävää tai kun tämä menisi naimisiin. Eikä sitä kun Saku menisi ensimmäistä kertaa kouluun. Eikä tuntisi enää ikinä Daavidin kosketusta ihollaan.

”Ole kiltti…” Pinja aneli Mikkoa. 

*****

 

Daavid asteli edestakaisin olohuoneessa kun yhden poliisin puhelin soi.

”Kainulainen.” Mies vastasi. Daavid kuunteli puhelua mutta hänen ajatuksensa vilisivät niin villinä hänen aivoissaan ettei hän tajunnut kuulemaansa.

”Joku soitti juuri eräästä hylätystä rakennuksesta kaupungin laidalla. Heillä on siellä nainen panttivankina.”

Miehet tekivät jo lähtöä.

 

”Odottakaa. Minä tulen mukaan.” Daavid sanoi mutta Kainulaisen käsi ilmestyi hänen eteensä.

”Teidän on parasta pysyä lastenne luona. Konstaapeli Reijonen jää tänne teidän luoksenne.” Ja niin miehet lähtivät. 

*****

 

Mikko sulki puhelimensa.

”Kiitos.” Pinja sanoi.

”Älä vielä kiitä. Kiitä vasta sitten kun poliisit saavat Paavon kiinni. Jos Paavo saa tietää että soitin poliisille, hän ei epäröi.”

”Mitä hän oikein tekee tuolla?” Pinja kysyi viitaten yläkertaan jossa Paavo oli.

 

”Todennäköisesti vetää kamaa suoneensa.” Mikko sanoi.

”Mitä? Käyttääkö Paavo itsekin huumeita?” Pinja oli luullut että Paavo vain välitti niitä.

”Joo. Se ratkesi. Paavo oli kyllä muutaman vuoden käyttämättä mutta sitten se aloitti uudelleen. Ja siitä sen alamäki sitten alkoi.” Mikko kertoi.

”Möikö Paavo sinullekin?” Pinja kysyi varovasti.

”Joo. En minä silloin käyttänyt kun me seurusteltiin. Mutta ennen sitä ja sen jälkeen. Sinä tavallaan olit mulle hyväksi.” Oltuaan jonkin aikaa hiljaa Mikko jatkoi.

”Tiedätkö että minä oikeasti rakastin sinua. Ja rakastan edelleen.”

 

Pinja pysyi kuitenkin vaiti. Hän ei jaksanut ruveta keskustelemaan heidän suhteestaan. Mikkokin näytti ymmärtävän sen. Hän kuitenkin tuli lähemmäs Pinjaa ja painoi huulensa vasten Pinjan huulia.

”Mitä sinulle tapahtuu?” Pinja kysyi.        

”Joudun vankilaan. Älä huoli. Kyllä minä pärjään siellä.”

 

Pinjaa ei kuitenkaan kiinnostanut pärjäsikö Mikko vankilassa vai ei. Tällä hetkellä häntä kiinnosti vain täältä pois pääseminen.

”Voisitko päästää minut vapaaksi?”

”En. Jos Paavo tulee ja näkee hän tappaa meidät.”

 Jostain alkoi kuulua sireenien ääntä joka voimistui koko ajan. Pinja ja Mikko kuulivat kuinka Paavo möykkäsi yläkerrassa. Yhtäkkiä sireenin ääni loppui. Vain valot välkkyivät kellarin ikkunoiden edessä olevien lautojen välistä kun poliisiautot saapuivat paikalle. Samassa kuului kova pamaus jonka jälkeen tuli hetkeksi täydellinen hiljaisuus. Seuraavaksi kuului pamahtava ääni joka oli edellistä selvästi vaimeampi kun etuovi potkaistiin hajalle. Askeleita ja karjaisuja kuului sieltä täältä kun poliisit tarkastivat joka huoneen. Silloin Mikko avasi Pinjan köydet. Pinjan ranteita pakotti kun veri syöksyi sormiin.

 ”Täällä alhaalla!” Mikko huusi ja Pinja huokaisi helpotuksesta nähtyään poliisien saapuvan paikalle. Mikko antautui ja nosti kädet ylös.

 Mies oli kuitenkin yllättävän rauhallinen ja hymyili Pinjalle rohkaisevasti. Pinja johdatettiin ylös kellarista eikä kukaan valmistanut häntä siihen mitä hän ylhäällä näki.

 

Paavo oli ampunut itseään päähän ja verta oli joka paikassa. Tai siltä Pinjasta ainakin näytti. Hän oli helpottunut päästyään poliisiauton kyytiin. Vihdoin tämä olisi ohi.

*****

 Pinja oli jonkin aikaa sairaslomalla sillä hän oli melko järkyttynyt tapahtumista. Hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa. Kuitenkin samaan aikaan hän tunsi helpotusta että Paavo ei enää ollut elossa. Mikko oli saanut lievemmän tuomion sillä vaikka hän auttoi Pinjan sieppauksessa, hän myös soitti paikalle poliisit. Enää Pinja ei ollut huolissaan muusta kuin äidistään ja siskostaan sillä hän ei ollut nähnyt eikä kuullut heistä ikuisuuksiin.

 

Niinpä oli iloinen yllätys kun eräänä talvisena päivänä Helena ja Petra, joka oli kasvanut jo teiniksi, saapuivat Pinjan luokse.

 

Tällä kertaa tapaaminen oli onneksi paljon iloisempi ja he kertoivat kaiken mitä heille oli tapahtunut. Niin hyvät kuin huonotkin asiat. Pinja sai tietää että Helena oli saanut sihteerin töitä ja Petra aikoi mennä kokkikouluun. Kun Pinja hyvästeli äitinsä ja siskonsa hänen mieltään painoi se että tarvittiin näin paljon pahoja tapahtumia ennen kuin Helenan ja hänen suhde oli niin kuin äidin ja tyttären suhde kuului olla. 

*****

Muutama vuosi myöhemmin

Pinja ei voinut uskoa että hän oli jo reilusti yli kolmenkymmenen. Mutta totta se oli. Hänelle oli ilmestynyt jopa pari ryppyä. Lapsetkin olivat kasvaneet. Saku oli jo aloittanut koulun käynnin ja Lottaa alkoi jo kiinnostaa pojat. Olihan tyttö jo yläasteella.

Pinja oli päässyt jo töissäkin hieman eteenpäin. Heillä meni itse asiassa oikein mukavasti. Siitä huolimatta Pinjasta tuntui että jotain puuttui. Hän ei vain tiennyt mitä se oli.

Jostain kuului lasten mekastus. Pinja päätti mennä katsomaan mitä oli tekeillä.

 

”Se on mun! Päästä irti!” Lotta huusi veljelleen ja kiskoi tätä samalla päästä.

”Niin mut mä haluun leikkii sillä. Anna se tänne!” Toinen huusi takaisin.

”Nyt molemmat hiljaa!” Pinja korotti ääntään jotta se kantautuisi lasten äänten ylle.

”Mistä te nyt oikein tappelette?” Hän ei kuitenkaan saanut selvää vastausta kun lapset puhuivat päällekkäin.

 

”Kumman lelu se on?”

”Mun. Eikä se oo lelu vaan koriste.” Lotta vastasi häpeillen että riiteli lelusta tämän ikäisenä.

”Mutta Lotta lupas että mä saan leikkii sillä.”

”Enkä luvannut. Sä kävit hakee sen ilman lupaa.”

”Jos se lelu on Lotan niin annapa se takaisin siskollesi.” Pinja sanoi pojalleen joka viskasi lelun kohti Lotan kasvoja.

 

Pinja ei jaksanut enää ojentaa Sakua vaan tuhahti ja lähti keittiötä kohti. Saku oli viime aikoina ollut jatkuvasti pahalla tuulella eikä poika suostunut kertomaan mikä hänen mieltään painoi. Pinja oli jopa soittanut koululle ja kysynyt oliko siellä sattunut jotain mutta opettaja ei osannut kertoa mitään.

 

Saatuaan ruoan uuniin, Pinja meni etsimään Sakua. Hän löysikin pojan huoneestaan tutkimassa koulukirjojaan. Ainakin Saku näytti huolehtivan koulunkäynnistään, Pinja ajatteli.

”Haluatko jutella jostakin?” Pinja kysyi hiljaa.

”En.”

”Kyllä minä huomaan että sinua painaa jokin. Kun vain kertoisit niin voisin auttaa.”

”Ei oo mitään kerrottavaa.” Saku vastasi vihaisesti ja se hieman huoletti Pinjaa. Hän ei tiennyt mitä tehdä joten hän meni ovea kohti ja sanoi.

”Ruoka on kohta valmista.”

 

Illemmalla Daavid sai Sakun houkuteltua lähtemään jalkapallokentälle. Hän arveli että poika suostuisi puhumaan hänelle siellä. Mutta tulos oli laiha. Saku tuskin puhui yhtään koko iltana ja Daavidin sydäntä sattui nähdessään pojan surkean olotilan. Poika kuitenkin keskittyi pallon potkaisemiseen ja laukoi maaleja entistä kiivaammin. Hän ilmeisesti purki pahaa oloaan palloon.

 

Illalla mennessään yhdessä nukkumaan Daavid kertoi havainnoistaan vaimolleen.

”Ehkä meidän kannattaisi kannustaa Sakua urheilun pariin. Olisit nähnyt miten hän potki palloa kuin jotain vihollista. Jospa se auttaisi häntä.”

”Ai vihollisten potkiminen?” Pinja kysyi ja asettautui miehensä viereen.

 

”No tiedät kyllä mitä tarkoitan. Minä voisin yrittää ehdottaa hänelle jotain huomenna. Tuskin siitä ainakaan haittaa on.” Daavid tuumi.

”Mmm.” Pinja vastasi.

”Joko sinua väsyttää?” David kysyi siirtäen kätensä naisen paidan alle. Hänen sormensa vaeltelivat vihjailevasti kohti naisen pikkuhousuja.

”Ei enää.” Pinja vastasi ja kääntyi kohti miestään etsien tämän huulet omillaan. Daavid tiesi ettei paljoa vaadittu saadakseen Pinja mukaan leikkiin.

 

Daavid oli oikeassa. Saku nautti urheilusta ja he kävivätkin yhdessä pelaamassa jalkapalloa ja talven tullen he kävivät luistelemassa. Alkuun Saku oli yrittänyt vastustella mutta oli kuitenkin suostunut isänsä mukaan. Urheilun myötä Sakusta tulikin hieman iloisempi ja eräänä kauniina keväisenä päivänä heidän pelatessaan koripalloa Saku avautui isälleen.

 

”Minua on kiusattu.” Saku sanoi yhtäkkiä saaden Daavidin melkein tiputtamaan pallon.

”Mitä? Milloin? Ja kuka helvetti minun poikaani kiusaa?” Daavid tuohtui.

”Rauhoitu isä. Ei mua enää kiusata. Ja muuten isä. Etkös sä ole sanonut ettei saa kiroilla.” Saku sanoi ottaen pallon vuorostaan itselleen.

 

Daavid oli ihmeissään. Saku ei ollut aikoihin puhunut noin paljon kerralla.

”Kuka sinua on kiusannut?”

”Yks meidän luokkalainen. Mut nyt se on lopettanut kun se huomas etten mä enää välitä. Se etti uuden kiusattavan.”

”Miksi sinä et kertonut meille?”

”En vaan halunnu huolestuttaa. Mut mä lupaan kertoo jos se vielä jatkuu.” Saku sanoi heittäen pallon kohti koria.

”Muista kanssa myös kertoa.” Daavid sanoi katsoen pientä poikaansa joka oli jo joutunut kestämään nuoresta iästä huolimatta elämän ikäviä asioita. Kyllä lapset sitten osasivat olla ilkeitä.

*****

 

Pinja luuli todella olevansa jo vanha tällaiseen. Vaikka ilmiselvästi asia ei näin ollut. Hän ei ollut edes ajatellut enää lasten hankkimista mutta kun testi oli aamulla näyttänyt positiivista hän oli huomannut hymyilevänsä. Nyt hän ymmärsi että tämä oli se asia joka häneltä puuttui. Pinja oli tietämättään kaivannut vielä yhtä lasta eikä hän ollut sitä tajunnut ennen kuin oli raskaana. Hän hieroi hellästi vatsaansa kylpyveden lämmittäessä hänen kehoaan.

 

Daavid kuitenkin latisti Pinjan ilontunteen.

”Oletko varma?”            

”Kyllä olen. Minä olen raskaana.” Pinja sanoi sädehtien.

”Jaksetaanko me vielä yöherätyksiä ja räkätauteja?”

 

”Et kai sinä ehdota että minä tekisin abortin?” Pinja kysyi pettyneenä.

”En tietenkään. Minä vain… en minä tiedä. Tarkoitan että eihän me tätä suunniteltu.” Daavid sanoi vaikka näki miten paljon hänen sanansa satuttivat Pinjaa.

 

”Ei sillä ole mitään väliä. Minä aion pitää tämän lapsen. Halusit sinä sitä tai et.” Pinja sanoi kiukkuisesti.

”Tottakai minä haluan pitää lapsen. Tämä vain tuli niin yllätyksenä. Myönnän kyllä että ensireaktio oli huono mutta ei se siitä johdu ettenkö enää haluaisi lasta.”

”Ei se kyllä siltä vaikuttanut.”

”Usko minua. Se vain säikäytti minut. Nyt tuntuu jo erilaiselta.”
”Sinä vain sanot niin.” Pinja vastasi.

 

”Enkä sano. Minä todella tarkoitan sitä. Minä haluan tämän lapsen.” Daavid sanoi painokkaasti ja kosketti hellästi Pinjan vatsaa. Todellisuudessa hän oli yhä yhtä paniikissa kuin aikaisemmin. Toki hän kantaisi vastuunsa mutta Daavidille olisi mainiosti riittänyt kaksi lasta. Sitä hän ei kyllä Pinjalle kertoisi.

 Pinjasta tuntui että hän ei osannut nauttia raskaudesta vaikka kaikki olikin mennyt hyvin. Riita Daavidin kanssa varjosti heidän suhdettaan ja se suretti häntä. Daavid kyllä yritti kovasti mutta Pinja oli niin vainoharhainen ettei voinut ajatella muuta kuin Daavidin ilmettä ja sanoja tämän kuultua raskaudesta. Niinpä Pinja ei ollut puhunut Daavidin kanssa vauvasta mitään. Ainoastaan Lotan kanssa Pinja jutteli vauvasta. Lotta oli innoissaan tulevasta sisarestaan vaikka Sakun kanssa välillä ottivatkin yhteen.

 

”Joko vauva potkii?” Daavid kysyi eräänä päivänä kun Pinja oli katselemassa ulos.

”Johan se on potkinut jo kauan.”

”Miksi et ole kertonut?”

 

”Ajattelin ettei sinua kiinnosta.” Pinja vastasi.

”Milloin sinä uskot että minä todella haluan tämän lapsen. Luuletko että minä en rakastaisi omaa lastani vaikka ensin vähän säikähdinkin.”

”Jos haluat rehellisen vastauksen niin kyllä luulen.”

”No siinä sinä olet harvinaisen väärässä. Minä en kohta jaksa enää edes yrittää koska vaikka mitä tekisin niin et usko minua.” Daavid sanoi vihaisesti.

Pinjasta Daavid kuulosti myös hyvin surulliselta. Silloin Pinja ymmärsi että hän itse oli väärässä.

 

”Anteeksi. Minä olen ollut itsekäs. ”Pinja sanoi ja kosketti Daavidin poskea. Hän ei olisi yllättynyt jos mies olisi vetäytynyt irti mutta tämä ei tehnyt niin. Daavid tarttui Pinjan käteen ja katsoi tätä syvälle silmiin.

”Minusta vain tuntuu että sinä et tunne minua ollenkaan. Ja se loukkaa minua.” Daavid sanoi katse täynnä surua.

”Minä tiedän että loukkasin. Voitko antaa minulle anteeksi?” Pinja kysyi anellen.

”Tietysti. Kunhan vain uskot minua. Muuta en pyydä.”

”Uskon minä. ”Pinja vastasi halaten tiukasti miestään.

Toivottavasti piditte. Kommenttia saa jättää. Ne niin piristävät mieltäni.