Sainpas viimein tehtyä uuden osan. Kuten moni teistä tietää, ei pelaaminen ole ollut viimeaikoina päällimmäisenä mielessä perheessäni tapahtuneen surun vuoksi.
Suuri kiitos kaikille lämpimistä sanoistanne. Viestinne lämmittivät kovasti mieltäni. Kyllä se tästä, päivä kerrallaan.
Ja kiitos kaikille 7 osaan kommentoijille ja äänistänne. Ihana oli lukea kommenttejanne.
Perijä-äänestyksen voitti Saku. Kisa oli tiukka ja oli todella ilo huomata että kaikki lapset saivat ääniä. Tässä vielä äänestystulos.
Saku 8 ääntä
Ilona 6 ääntä
Lotta 5 ääntä
Nyt uuden osan pariin. Itse en ole tyytyväinen osaan, jotenkin takkusi hieman tuo kirjoittaminen ja tuntui että jotain kuitenkin pitäisi saada aikaan. Osassa nähdään kaikkia hahmoja tasapuolisesti.
En sitten tiedä mikä tuota bloggeria vaivaa. Kuvien ja tekstin välissä on hirveitä välejä ja fonttikin on ihan erikokoinen vähän väliä. En saanut sitä mitenkään korjattua. Toivottavasti se ei hirveästi haittaa.
Saku kuunteli Sinin hengitystä joka pikkuhiljaa hidastui
normaaliksi. Saku veti keuhkonsa täyteen tytön tuoksua ja kysyi varovasti.
”Sattuiko suhun? ”
”Ei. Alussa vähän mutta ei pahasti.” Sini vastasi.
”Anteeks.” Saku sanoi aidosti pahoillaan.
”Ei se mitään. Ens kerralla ei varmaan satu enää yhtään.”
Sini sanoi ja painautui pojan kainaloon tiukemmin. Sini ei olisi uskaltanut
ikinä toivoakaan että löytäisi niin ihanan poikaystävän kuin Saku oli. Häntä
oli todellakin lykästänyt.
”Pitäiskö meidän nousta ennen kuin joku tulee kotiin.” Saku
sanoi vaikkakin olisi jäänyt paljon mieluummin makaamaan vasten Sinin alastonta
vartaloa. Tyttö oli täydellinen. Sakun henki oli miltei salpautunut kun oli
nähnyt Sinin vartalon ilman vaatteita. Sini oli kuitenkin ujostellut ja
ryöminyt kiireesti peiton alle ja odottanut Sakua viereensä.
”Joo, noustaan vaan.” Sini tuumi ja yhdessä, vielä
hieman nolona, he nousivat sängystä ja pukivat kiireesti päälleen.
”Haluisitsä
jotain syötävää? Mulle ainakin tuli nälkä.” Saku kysyi silittäen tytön poskea
ja sai tyttöystävältään myöntävän vastauksen. He siirtyivät hiljaisuuden vallitessa
keittiöön ja Saku etsi kaapista jotain pientä purtavaa.
Löydettyään sipsejä ja suolarinkeleitä
he istuutuivat.
”Onko sulla viikonloppuna se peli?” Sini kysyi.
”Joo. Me pelataan Leutolaakson lukiota vastaan. Ois kiva jos
pääsisit katsoo sitä.”
”Tietty mä tuun. Pitäähän mun poikaystävää tulla
kannustamaan.” Sini sanoi hymyillen.
Ilona istui koulun vessassa ja jutteli kaverinsa Annikan
kanssa joka oli peilin edessä lisäämässä huulikiiltoa.
”Siis näitsä sen Meijun karseen paidan?” Annika nauroi ja
jatkoi.
”Varmaan sen äiti oli valinnut sen sille. Ei kai kukaan
muuten sellasta laittais päälleen.”
”Niin. Ei kai.” Ilona vastasi vaisuna. Hän ei
oikeastaan olisi halunnut puhua kenestäkään pahaa mutta Annika ei siitä
välittänyt. Ilona nousi ja veti pöntön
ja meni itsekin peilin ääreen.
Hän mietti edellispäivän balettituntia. Opettaja oli
huomannut että Ilona oli hieman lihonut ja sanonut siitä kaikkien kuullen.
Vaikka illalla kun Ilona oli käynyt mittaamassa painon se oli näyttänyt vain
puoli kiloa enemmän kuin ennen.
”Kuulitsä?” Annika miltei huusi Ilonan korvaan.
”Ai mitä?”
”Miks sä et kuuntele mitä mä sulle puhun?” Annika tiuski ja
meni Ilonan edellä käytävään.
”No sori. Ei ollut tarkoitus.”
Ilona sanoi mutta kaveri ei kuunnellut.
”Mun pitää nyt mennä sinne hammaslääkäriin. Moikka.”
Annika sanoi ja lähti kohti ulko-ovia.
Ilona
lähti kävelemään yksin alakertaan jossa heillä olisi seuraavaksi musiikkia.
Ohittaessaan välipala-automaatit, Ilona kuuli kuinka hänen mahansa kurnahti.
Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja jatkoi matkaansa. Hänen olisi saatava painoa
alemmas jotta baletinopettaja ei enää moittisi häntä.
Kun
Helenan kuolemasta oli kulunut jo muutama kuukausi, Pinja huomasi pahimman
surun hellittävän. Hän oli saanut myös osa-aikaisen työpaikan läheisestä
ravintolasta jossa hän toimi tiskaajana. Eihän se mikään unelma-ammatti ollut
mutta mukavaa vaihtelua kotona olemiseen. Ja vihdoin Pinjasta tuntui että
hänkin teki osansa rahan tienaamisessa. Daavid nimittäin kaipasi kovasti
eläkkeelle ja Pinja ei halunnut olla miehensä haaveen esteenä.
Illalla
Pinja istahti tietokoneen ääreen ja avasi sähköpostinsa. Kuten hän olettikin,
Petralta oli tullut viesti. Siskokset pitivät nykyään enemmän yhteyttä
toisiinsa. Yleensä he kirjoittelivat heidän äidistään mutta myös paljon Petran
tulevasta vauvasta.
Petra
oli kertonut myös että hän ja Teemu olivat menneet naimisiin kaikessa
hiljaisuudessa. Aluksi Pinja oli hieman loukkaantunut kun heitä ei oltu
kutsuttu mutta muisti sitten hänen ja Daavidin tehneen samoin aikoinaan.
”Mitä sinä toivot syntymäpäivälahjaksesi?” Pinja kysyi
eräänä iltana heidän käydessä nukkumaan.
”En minä mitään tarvitse. Onhan minulla teidät.”
”No kai sinä jotain haluat?”
”No kyllähän sinä tiedät mitä minä sinulta aina haluan.”
Daavid sanoi ilkikurisesti. Pinja hymyili tuntiessaan Daavidin sormien
nipistävän häntä hellästi pakarasta. Daavidin silmien ympärille oli muodostunut
ryppyjä ja Pinja tunsi valtavaa onnellisuutta saadessaan vanheta yhdessä
rakastamansa miehen kanssa.
”Tiedäthän sinä että minä rakastan sinua.” Pinja sanoi.
”Tiedän minä. Minäkin rakastan sinua enemmän kuin
mitään muuta.” Daavid vastasi ja veti vaimonsa tiukemmin kainaloonsa.
Ei mennyt kauaakaan kun koitti Daavidin syntymäpäivät. Ennen
illan juhlia Pinja ja Daavid menivät juhlistamaan merkkipäivää samaan
ravintolaan missä Daavid oli aikoinaan kosinut Pinjaa. Ravintola oli muuttunut
melkoisesti kuluneina vuosina mutta he nauttivat olostaan suunnattomasti
nauttiessaan hyvää ruokaa ja viiniä. Kumpikin muisti ajan kun he olivat
vastarakastuneita ja siitä tuntui olevan vain pieni hetki.
”Vaikka on minun syntymäpäiväni, haluan nostaa maljan
sinulle kultaseni.” Daavid sanoi ja nosti lasinsa.
”Miksi ihmeessä?” Pinja kysyi.
”Ilman sinua elämäni ei olisi ollut elämisen arvoista. Olen
saanut kaiken haluamani sinun ansiostasi.”
Pinja punastui ja meni hieman hämilleen.
”Sinä puhut kuin elämäsi olisi jo ohi. Vielähän meillä on
monta vuotta aikaa.”
”On tietysti. Haluan vain kiittää rakasta vaimoani.
Kiitos että olet seisonut vierelläni kaikki nämä vuodet.” Daavid sanoi ja
liikutuksen kyynel ilmestyi hänen silmäkulmaansa.
Kotiin
päästyään lapset yllättivät isänsä kakulla jonka he olivat yhdessä tehneet.
Daavid puhalsi kynttilät ja he viettivät illan rentoutuen ja nauttien
yhdessäolosta.
Seuraavana
aamuna ennen töiden alkua Daavid täytteli lomakkeita. Hän ihmetteli miksi
eläkkeelle pääsy oli tehty näin monimutkaiseksi.
Hän oli jo aiemmin täyttänyt jotain lappusia eikä asia
vieläkään ollut selvä. Kesken kaiken hän huomasi että myöhästyisi pian töistä
ja jätti lomakkeet lojumaan pöydälle juostessaan autolle.
Myös
Pinja oli töissä. Hänen kätensä nauttivat lämpimästä vedestä sillä ulkona oli
ollut viileää ja Pinjan täytyi kävellä töihin. Hän kuunteli työkavereiden
jutustelua ja sanoi itsekin muutaman sanan silloin tällöin. Pinja muisti että
hänen olisi mentävä illalla vanhempainiltaan. Ilonan opettaja oli vaihtunut
vastikään ja uusi opettaja halusi tavata oppilaidensa vanhemmat.
Pinja toivoi että opettajalla ei olisi mitään negatiivista sanottavaa tytöstä,
sillä Pinja oli hieman huolissaan lapsestaan. Hän epäili että tyttö oli
sairastumassa, sillä Ilona oli viime aikoina syönyt huonosti. Hänen ajatuksensa
kuitenkin katkesivat kun jälkiruokakulho luiskahti hänen käsistään ja hajosi
lattiaan.
Lotta katseli kuinka hänen siskonsa ui altaassa. Ilona oli
tullut allasalueelle ennen häntä. He olivat ruvenneet käymään yhdessä uimassa
kerran viikossa. Lotta oli juuri menossa itsekin altaaseen kun joku kosketti
häntä olkapäälle.
”Terve. Muistatko minut?” Mies kysyi.
Hetken Lotta yritti tunnistaa kasvot kunnes muisti miehen.
”Ai hei. Muistanhan minä.” Lotta sanoi yllättyneenä.
Mies oli leikannut hiuksensa ja näytti hieman erilaiselta kuin aiemmin.
”Kiva nähdä sinua. Harrastatko sinä uimista?” Kasimir kysyi.
”Tulin siskon seuraksi. Harrastatko sinä?” Lotta kysyi
vuorostaan.
”Kyllä. Olen harrastanut pienestä pojasta lähtien.” Hetken
he olivat hiljaa kunnes Kasimir jatkoi.
”Tuota, vieläkö se sinun kahvitarjous olisi voimassa?”
Lotta ihmetteli miten mies muisti asian. Johan heidän
ensitapaamisesta oli kulunut useampi kuukausi.
”Voinhan mä tarjotakin. Eikös täällä ole kahvila?”
Lotta sanoi saaden Kasimirin nyökkäämään. Lotta ilmoitti siskolleen menevänsä
kahvilaan odottamaan. Häntä ei enää kiinnostanut mennä uimaan.
He ryystivät kaikessa hiljaisuudessa kahvejaan kunnes Lotta
uskaltautui kysymään.
”Miten ne sinun treffit sujuivat?”
”Ei hyvin. Nainen ei ilmestynyt paikalle. Arvaa harmittiko kun
en suostunut silloin tarjoukseesi. Jouduin istumaan siellä ihan yksin.” Kasimir
kertoi hieman hymyillen.
”No kävipä sitten tuuri että törmättiin täällä.” Lotta sanoi
myös hymyillen.
Daavid oli vihdoin päässyt eläkkeelle. Mutta hänellä
oli tylsää. Ketään ei ollut kotona. Tuntikausia hän vain kuunteli kellon
tikitystä. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut mitään tekemistä. Ja näin oli
jatkunut jo useampi viikko.
Daavid oli miettinyt päänsä puhki miten saisi aikansa kulumaan
muttei keksinyt mitään. Jotain hänen olisi kuitenkin keksittävä tai hän vielä
soittaisi takaisin töihin.
Saku
ja Sini olivat menossa istumaan iltaa Sinin isosiskon, Sadun ja tämän
poikaystävän luokse. Heillä oli jo oma asunto ja Sini ja Satu olivat hyvin
läheisiä. Myös Saku ja Nuutti tulivat toimeen keskenään.
”Muistitko sä ottaa sen särkylääkkeen?” Sini kysyi
huolehtivaisena. Saku oli satuttanut jalkansa jalkapallopelissä.
”Muistin mä. Ja otin varuilta yhden mukaan.” Saku
vastasi. Hänestä oli mukavaa kun Sini huolehti hänestä.
Pian
he saapuivat perille. Satu ja Nuutti asuivat kerrostalossa joka sijaitsi
melkein keskustassa. Asunto oli melko pieni mutta viihtyisä. Sini vietti
mielellään aikaa siskonsa luona. Satu olikin huolehtinut Sinistä paljon kun
heidän äitinsä oli kuollut tyttöjen ollessa pieniä. Heidän isänsä oli
puolestaan löytänyt pian uuden naisen jonka kanssa heille oli syntynyt poika.
Saku pimpotti ovikelloa ja Nuutti tuli avaamaan heille oven.
”Morjens!” Nuutti sanoi aina yhtä iloisesti. Nuutilla
oli pitkät punaiset hiukset ja paljon pisamia kasvoissaan. Saku ei ollut
koskaan nähnyt yhtä iloista miestä kuin Nuutti oli.
Satu
puolestaan oli miltei yhtä kaunis kuin siskonsakin. Mustat hiukset kiilsivät ja
silmät olivat yhtä siniset kuin Sinilläkin. Ainoa huomattava ero oli että
Sadulle oli kertynyt muutama lisäkilo vyötärön seudulle. Saku toivoi että se ei
kulkenut suvussa sillä piti Sinistä juuri tuollaisena.
He
asettuivat pöydän ääreen, sillä Satu oli valmistanut heille maittavan
illallisen. Nauru täytti pienen asunnon joka nurkan, kun jokainen kertoi
vuorollaan hauskoja sattumuksia kuuman ja tulisen ruoan ääressä.
He
päättivät ottaa jälkiruokansa olohuoneen puolelle, jotta voisivat samalla
katsoa elokuvaa. Satu ja Nuutti istuivat sohvalle ja nuorempi pariskunta
asettui lattialle.
Kello oli jo yli yhdentoista kun Saku ja Sini pääsivät
lähtemään. Saku saatteli Siniä kotiin kun he huomasivat tutun pojan.
”Hei! Eikös me tunneta jostain?” Poika sammalsi. Saku ei
sanonut mitään vaikka tiesi hyvinkin kuka heidän edessään oleva humalainen oli.
”Enkös mä rökittänyt sut kentällä viime kesänä?”
”Oot nyt erehtynyt henkilöstä.” Saku sanoi vaikka
muisti itsekin heidän pelinsä joka oli päättynyt nyrkkitappeluun. Tosin
kumpikaan heistä ei lopulta ollut saanut yhtään iskua vaan muutama heidän
pelikaverinsa.
”No en varmana oo!” Poika uhosi.
”Onpas sulla nätin näkönen tyttö mukanas. Annas mä
vähän kokeilen…” Poika sanoi ja yritti tarrata Sinistä kiinni.
Tyttö kiljaisi ja samassa Sakun nyrkki heilahti. Poika
horjahti mutta ei menettänyt tasapainoaan.
”Vitun kusipää! Sä mursit mun nenän!” Poika sanoi ja
hyökkäsi Sakun kimppuun.
Vaikka Saku oli selvin päin, hän ei silti pärjännyt
toiselle. Poika oli kookkaampi ja lihaksikkaampi. Saku sai iskun kasvoihinsa ja
yhden potkun kylkeensä kunnes poika perääntyi.
”Siitäs sait, saatanan luuviulu!” Poika sanoi ja lähti
horjahdellen poispäin. Saku nousi ja oli menossa perään mutta Sini sai hänet
pysäytettyä.
”Saku! Pysähdy!” Sini sanoi ja kosketti Sakun kasvoja. Huuli
oli haljennut ja nenästä valui verta.
”Tää huuli pitää tikata. Mä soitan ambulanssin.” Sini sanoi
ja kaivoi puhelintaan.
”No etkä soita.” Saku sanoi.
”No soitanpas. Pakkohan sut on saatava sairaalaan.”
”No en mä nyt mitään ambulanssia tartte. Soita vaikka
taksi.” Saku myöntyi ja istahti maahan kun häntä alkoi pyörryttää.
Daavid saapui odotushuoneeseen ja näki Sinin istuvan
tuoleilla.
”Missä Saku on?”
”Se on vielä tuolla tikattavana.” Sini sai sanottua. Oli
selvää että tyttö oli säikähtänyt pahanpäiväisesti.
”Miten ihmeessä Saku joutui tappeluun?” Daavid ihmetteli.
”Ei se ollut Sakun vika. Joku humalainen poika yritti
lähennellä mua ja Saku vaan yritti puolustaa mua.” Sini sanoi kerraten
tapahtumia.
”Oletko sinä kunnossa? Satuttiko se poika sinua?” Daavid
tajusi kysyä.
”Oon mä. Ei mulle käynyt kuinkaan.”
He istuutuivat vierekkäin ja odottivat ikuisuudelta tuntuvan
ajan. Vihdoin ovi avautui ja Saku nilkutti hoitajan avustamana heidän luokseen.
”Voi hyvänen aika minkä näköinen olet.” Daavid sanoi
nähtyään poikansa.
”Oletteko te hänen isänsä?” Hoitaja kysyi.
”Kyllä. Miten pojan kävi?”
”Huuleen laitettiin kaksi tikkiä. Ja yksi kylkiluu on
murtunut. Poikanne kertoi että jalka oli jo ennestään kipeä. Tarkkailkaa onko
pahoinvointia ja näköhäiriöitä. Se saattaa olla merkki aivotärähdyksestä. Mutta
eiköhän poikanne ole hyvissä käsissä kun tehän olette lääkäri.” Hoitaja sanoi.
”Aivan.” Daavid sopersi tarkastellen yhä Sakun kasvoja.
”Teidän kannattaisi tehdä pahoinpitelysyyte.” Hoitaja sanoi.
”No en mä nyt sellaseen rupee. Mä haluun vaan kotiin.” Saku sanoi äreästi ja alkoi kävellä ovelle.
Sini tarttui Sakua varovasti jottei satuttaisi poikaa
enempää ja Daavid hyvästeli hoitajan ja seurasi lannistuneena nuoria.
Ilona luki äidin ruokalehteä. Hän katseli herkullisia kuvia
ja tutkaili reseptejä.
”Toffeeviineri. Kaloreita
375. Itsetehty tonnikalapizza. Kaloreita 200 yhdessä palassa.”
Ilona huokasi. Miksi laihduttaminen oli näin vaikeaa.
Hän sulki lehden ja laittoi sen samaan paikkaan kun mistä hän oli sen löytänyt
ja käveli jääkaapille.
Hän
tarttui ovenkahvaan mutta ei aukaissut ovea. Sitten hän irrotti otteensa ja
meni vaihtamaan vaatteensa ja lähti lenkille.
Ilma
oli todella kaunis mutta Ilona ei sitä nähnyt. Hän keskittyi vain juoksemiseen.
Välillä hän laski askeleitaan jotka tömähtivät asfaltilla ja hetken päästä hän
mietti vain kuinka monta kaloria hän saisi poltettua.
Puolen
tunnin hölkän jälkeen hänen pohkeensa olivat jo ihan maitohapoilla mutta Ilona
ei antanut periksi. Hänen olisi nimittäin pakko syödä iltapalalla jotain tai
äiti rupeaisi epäilemään. Niinpä hän päätti kiertää vielä yhden korttelin ennen
kuin kääntyisi takaisin kotiinpäin.
Kotiin
päästyään hän meni suoraa tietä kylpyyn ja purskahti itkuun kivusta. Hänen
jalkoihin sattui ja ukkovarpaaseen oli tullut iso rakko jota pakotti joka
sydämenlyönnillä. Kyllä Ilona tiesi että tämä oli hullua puuhaa mutta hän ei
halunnut enää kokea sitä nöyryytystä mitä hän tunnilla joutui sietämään. Hän
halusi täyttää baletinopettajan vaatimukset ja jos siihen kuului painon
tiputtaminen, hän kyllä pystyisi siihen.
Koitti
aika kun myös Pinjalla oli syntymäpäivät. Päivä oli kuten muutkin päivät. Jokainen
lapsista oli jossain kavereidensa luona joten Pinja ja Daavid viettivät päivän
kahdestaan.
”Tällaistako meidän vanhuus tulee olemaan?” Pinja kysyi
hiljaa. Talo oli niin hiljainen.
”Niin. Lapset lentävät pois pesästä ja me jäämme kaksin.”
Daavid totesi.
”On kyllä outoa tämä hiljaisuus.”
”Pitäisikö meidän käyttää tilanne hyväksi?” Daavid kysyi.
”Ai miten?” Pinja kysyi vaikka tiesi kyllä mitä hänen
miehellään oli mielessä.
”Mennäänpäs tuonne makuuhuoneen puolelle niin minä
näytän sinulle.” Daavid sanoi ja nousi ylös tuolistaan. Hän tarttui vaimoaan
kädestä ja auttoi tämän ylös. Daavid katsoi tarkasti Pinjan kasvoja.
”Sinä
olet kaunis.” Hän sanoi saaden vaimonsa punastumaan. Daavid veti naisen lähemmäksi ja
suuteli tätä suoraan pehmeille huulille jonka jälkeen he kävelivät hiljaa
hihitellen makuuhuoneeseen.
Lotta
ei olisi voinut olla onnellisempi. Kasimir oli pyytänyt häntä muuttamaan
kanssaan yhteen. Ainut ongelma oli että he muuttaisivat toiseen kaupunkiin.
Lotta halusi jutella vanhempiensa kanssa asiasta vaikka olikin jo tehnyt
päätöksen.
”Mitä? Muuttaisit jo nyt hänen kanssaan samaan asuntoon?”
Pinja kysyi ihmetellen.
”No niin. Kasimir sai hyvän työtarjouksen ja se pyysi
mut mukaan. Enkä mä tarvitse teidän lupaa. Mähän olen jo täysi-ikäinen.” Lotta
selitti.
”Kyllä äitisi sen tietää. Tämä tuli meille vain niin
yllätyksenä.” Daavid sanoi väliin.
”Oletko sinä raskaana?” Pinja kysyi saaden tyttärensä
hämilleen.
”No en ole. Miksi sä niin luulet?”
”Anteeksi. Minä vain… tämä tuli niin äkkiä.” Pinja sanoi ja
kaikkien yllätykseksi rupesi niiskuttamaan.
”Äiti kulta. Ette te mua menetä. Kyllä me tullaan
käymään teidän luona. Ja jäähän tänne vielä Saku ja Ilona.” Lotta sanoi ja otti
äitinsä käden omaansa.
Pari viikkoa myöhemmin, kylmänä päivänä, Lotta hyvästeli
perheensä. Hän oli pakannut vaatteensa ja henkilökohtaiset tavaransa
laatikkoon. Huonekaluja hän ei halunnut ottaa, sillä hän tiesi että Ilona oli
enemmän kuin mielissään saadessaan ne.
Pinja veti Lotan tiukasti syleilyynsä.
”Muista että tapahtui mitä tahansa voit aina tulla takaisin
kotiin.”
”Kyllä mä tiedän sen. Kiitos äiti.” Lotta sanoi. Pinja
pyyhki kyyneleitään ja katsoi miten Lotta hyvästeli vuorostaan isänsä ja
sisarensa.
”Pidä huoli tyttärestäni.” Daavid sanoi tiukasti vävylleen.
”Tottakai.” Kasimir vastasi ja oli selvästi mielissään
kun hänet oli hyväksytty perheeseen.
Autolle mennessään, Lotta kääntyi ja sanoi.
”Mä soitan kun ollaan perillä!”
”Ajakaa varovasti!” Daavid huikkasi kun Kasimir lähti
ajamaan.
Saku ja Ilona menivät sisälle vanhempien jäädessä vielä
ulos.
”Älä huoli. Hyvin Lotta pärjää.” Daavid sanoi itkevälle
puolisolleen.
Ilona
venytteli jäseniään katsoen samalla kuvajaistaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat
ja hänellä oli tummat silmänaluset.
Ilona
oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä sillä hänen vyötärönsä oli selvästi
hoikempi kun aiemmin. Laihdutus oli vihdoin tuottanut tulosta. Puolella
korvalla hän kuuli kuinka baletinopettaja oli tulossa saliin kun Ilona
ihmetteli tummia pisteitä hänen näkökentässään.
”Ilona? Mikä sinulla on?” Opettajan ääni kuului kimeänä
Ilonan korvissa eikä Ilona saanut katsettaan tarkentumaan mihinkään. Opettajakin näytti kulkevan sumussa. Samassa
hän tunsi jalkojensa pettävän ja ihmetteli miksi kaikki oli nurinkurin kunnes
tajusi makaavansa maassa.
”Ilona!”
Isän ääni kaikui tytön korvissa kunnes hiljeni ja Ilonan mielen täytti pelkkä
pimeys.
”Avaahan jo silmäsi!” Outo ääni sukelsi Ilonan tajuntaan.
Hän avasi varovaisesti silmänsä ja huomasi olevansa edelleen liikuntasalissa.
”Hyvä tyttö.” Terveydenhoitaja oli polvistunut hänen viereensä
ja hymyili.
”Isä? Missä isä on?” Ilona kysyi.
”Tässä minä olen. Älä kulta nouse vielä.” Daavid sanoi ja
ilmestyi hänkin Ilonan viereen.
”Mulla on jano.” Ilona sanoi ja samassa hänen huulensa
tavoitti vesilasin. Hän nieli ahnaasti ja nautti veden tavoittaessa tyhjän
vatsan.
”Mitä tapahtui?”
”Sinä pyörryit.” Terveydenhoitaja sanoi.
”Et ole tainnut syödä riittävästi.” Nainen jatkoi ja kohotti
samalla kulmiaan.
”Mä en kerennyt syödä aamulla.” Ilona yritti.
”Mutta nythän on jo iltapäivä. Etkö ole syönyt mitään koko
päivänä?” Ilona kuuli opettajan äänen ja etsi häntä katseellaan. Nyt hän vasta
huomasi että he olivat nelistään salissa. Muut tytöt olivat lähteneet.
”En mä muista.” Tyttö sanoi ja yritti nousta pystyyn. Hän
jäi istualtaan ja häntä yhä huimasi.
”Istu hetken aikaa siinä. Minä haluan jutella isäsi
kanssa.” Opettaja sanoi ja he menivät Daavidin kanssa kauemmas.
”Onko Ilona pitkään tehnyt tuota?”
”Ai mitä?” Daavid kysyi.
”Ollut syömättä. Näkeehän sen jo että hän ei ole syönyt
kunnolla. Hänen poskensahan on aivan lommolla.” Opettaja saarnasi.
Daavid kääntyi katsomaan kuopustaan ja huomasi vasta nyt
miten hentoiselta tyttö näytti.
”En minä ole huomannut. Voi ei. Miten minä en ole huomannut
asiaa?” Daavid ihmetteli.
”Älkää syyttäkö itseänne. Jospa veisitte Ilonan nyt kotiin
ja juttelisitte kunnolla tytön kanssa. Ehkä hän kertoo mikä tämän on
aiheuttanut.”
”Tottakai.”
Daavid vastasi ja lähti takaisin Ilonan luokse.
Pinja
oli tekemässä pientä purtavaa lapselleen. Tyttö oli käymässä suihkussa ja Daavid
kertoi sillä aikaa illan tapahtumia.
He odottivat pöydän ääressä vaiti kunnes Ilona tuli heidän
seuraansa. Hiljaa hän otti kulauksen mehulasistaan ja pyydysti lautaselta
pienen omenanpalan. Hän puraisi palan ja katsoi odottavan näköisenä
vanhempiaan.
”Onko jo parempi olo?” Pinja kysyi. Ilona vain nyökkäsi ja
otti toisen puraisun.
”Onko sinulla ollut jo pitkään
huimauskohtauksia?”
”Ei. Pari kertaa vain.”
”Miksi sinä olet laihduttanut? Sinähän olet aina ollut
hoikka.” Pinja jatkoi. He olivat sopineet Daavidin kanssa että Pinja hoitaisi
kyselyn.
”Mä halusin vaan pari kiloa pois.” Ilona sanoi. Hän
kuitenkin tiesi että hän oli laihtunut enemmän.
”Miksi?”
”Onko mun pakko kertoo?”
”On.”
”Ette sit mee kertoo kellekään. Lupaatteko?” Vanhemmat lupasivat.
”Meidän baletinopettaja sanoi että mä oon lihonnut. Ja mä
halusin vaan saada pari kiloa pois ettei sen tartteis sanoo siitä enää.”
”Milloin hän semmoista on sanonut?” Daavid ei voinut uskoa
korviaan. Tämän naisenko syytä tämä olisi.
”Joskus alkuvuonna. En mä muista. On siitä jo aikaa.” Ilona
sanoi ja oli jo huomaamatta syönyt melkein kaikki hedelmät lautaselta pois.
”No voihan helvetti!” Daavid sanoi ja paukautti nyrkkinsä
pöytään.
”Minä soitan sille akalle!”
”Etkä soita! Sä lupasit ettet kerro kellekään.” Ilona sanoi.
”Pakkohan se nainen on saatava vastuuseen. Eihän hän voi sanoa tuollaisia asioita ilman
seuraamuksia.” Pinjakin sanoi.
”Ihan tosi. Olkaa kilttejä. Mä teen ihan mitä vaan kunhan
ette soita sille.”
Enempää miettimättä Daavid sanoi.
”Lopetat baletin.”
”Tä? Et voi olla tosissas.”
”Olen minä.”
”Miks?” Ilona kysyi.
”Koska muuten sinä et lopeta painosi tarkkailua.”
Ilona ei viitsinyt väittää vastaan koska tiesi isän olevan
oikeassa. Vaikka hän rakastikin balettia,
hän rakasti itseään enemmän.
”Hyvä on.”
”Todellako?” Pinja kysyi.
”Joo. Mulla on hirvee nälkä. Mä voisin haluta lisää
iltapalaa.” Ilona sanoi ja kaikki purskahtivat nauramaan.
Pinja nousi, halasi tyttöä ja meni valmistamaan kaikille
lisää syömistä.
Siinäpä se. Toivon todella että piditte osasta. Laittakaahan sitten samalla tavalla kommentteja kuin ennenkin. Ne niin piristävät mieltäni.
Seuraava osa tuskin tulee enää tämän vuoden puolella. Joulukiireet painavat päälle ja mieheni joutuu ensi kuussa leikkaukseen joten minulla ei ole niin hirveästi aikaa pelailla kun olen sitten enemmän lasten kanssa kun mies on toipilaana.
Mutta toivotan kaikille rakkaille lukijoilleni ERITTÄIN IHANAA JOULUA! Toivottavasti lunta sataisi jouluksi joka kolkkaan edes vähän.
