Osa 4

Sainpas tämänkin tehtyä. Tekstin sain kirjoitettua jo aikoja sitten mutta kuvaaminen olikin sitten jo haastavampaa. Ensin ei ollut aikaa ja sitten kun pääsin kuvaamaan niin sekään ei mennyt putkeen. Toivottavasti osa on kuitenkin mukiinmenevä.
Kiitos taas kaikille edelliseen osaan kommentoijille. Niitä oli todella mukava lukea.

Sitten itse osaan.

”Nyt kerrot kaiken ihan rauhallisesti.” Pinja pyysi äitiään. He olivat asettuneet olohuoneeseen istumaan. Helena oli vieläkin järkyttynyt.

”En tiedä mistä aloittaa.” Helena sanoi hiljaa. Hetken mietittyään hän aloitti.

 ”Olin lukemassa kirjaa olohuoneessa ja kuuntelin kun Petra leikki huoneessaan. 

 Paavo oli ostanut hänelle vasta uuden leikkimökin. Jossakin vaiheessa minulle tuli tunne että ulkona oli joku. Ajattelin vain että Paavo on tulossa kotiin.”

 

”Eikö Paavo ollut kotona?” Pinja kysyi.

”Ei. Hän lähti viikko sitten jonnekin. Kuulemma asioille.” Helena vältteli Pinjan katsetta.

”Minne asioille?” Pinja tivasi. Nyt hän alkoi olla jo varma että äiti tiesi Paavon hämäräpuuhista ja yritti suojella tätä.

”En minä tiedä. Ei hän ikinä kerro enkä minä kyllä kyselekkään. 

 

"Menin ulos katsomaan kuka siellä oli kun huomasin että talo oli tulessa. Silloin vasta huomasin hajun. Ihan kuin bensaa olisi kaadettu jonnekin ja varmaan olikin koska tuli levisi niin nopeasti. Huusin Petralle että tulee äkkiä pois sisältä. ”Helena hengitti kiivaasti ja joutui välillä vetämään henkeä. 

 

”Miten sinä voit? Minä voisin viedä teidät molemmat sairaalaan tutkittavaksi. Vai tutkinko minä teidät?” Daavid puuttui puheeseen.

”Hyvin minä voin. Olen vain järkyttynyt.” Helena kivahti ja jatkoi.

”Kävin äkkiä hakemassa laukkuni sisältä ja menimme autoon. Silloin näin kahden miehen juoksevan poispäin ja he hyppäsivät johonkin autoon joka ajoi heitä vastaan.”

”Ettekö te soittanut palokunnalle. Ja poliisille?” Pinja ihmetteli.

”En minä… minä en ajatellut.” Helena nyyhkäisi. ”Vastaan kyllä ajoi paloauto mutta en minä pysähtynyt.”
”Minä soitan nyt poliisille.” Pinja nousi sohvalta.

 

”Ei! Älä soita!” Helena sanoi noustessaan ylös ja tarrasi Pinjan käteen.

”Miksi? Sehän oli tuhopoltto! Te olisitte voineet kuolla!” Pinja tunsi kuinka kyyneleet kuumottivat hänen silmissä.

”Odota vähän. Älä nyt hätäile.” Helena yritti.

”Onko Paavo sotkeutunut tähän? Häntäkö sinä suojelet?” Daavid kysyi.

”Te ette nyt ymmärrä.” Helena sanoi.

”Mitä me ei ymmärretä?” Pinja huomasi korottaneen ääntään.

”Poliisi kuitenkin syyttäisi Paavoa tai pahimmassa tapauksessa minua. Haluatteko te että Petra joutuu lastenkotiin?”

”Miksi he sinua syyttäisivät. Ethän sinä ole tehnyt mitään? Ethän?” Pinja kysyi. Kun Helena ei vastannut Pinja jatkoi.

”Äiti kiltti. Älä vaan sano että olet sotkeutunut johonkin laittomaan.”

”En minä mutta Paavo on.” Helena sanoi hiljaa.

”Ja sinä tiesit.” Daavid enemmänkin totesi kuin kysyi. Helena nyökkäsi päätään. Kaikki olivat sanattomia. Vain Lotan hiljainen nauru kuului lastenhuoneesta mutta muuten oli ihan hiljaista.

Ilmeisesti Helena punnitsi mielessään asioita kun aloitti taas puhumisen.

”Paavo on myynyt huumeita. Ja ilmeisesti hän suututti väärät ihmiset.”

”Ihanko totta!” Pinja ei voinut välttää sarkasmia äänessään. Helena ei kuitenkaan joko huomannut tai ei välittänyt.

 

”Niin. Paavo sai joku aika sitten uhkauskirjeen ja sen jälkeen hän lähti. En tiedä mitä kirjeessä luki mutta Paavo sanoi ettei minun tarvinnut olla huolissaan.”
”Mistä tiedät että se oli uhkauskirje. Ettei se vain ollut jotain muuta?” Daavid kysyi.

”Paavo sanoi niin.”

”Miksi sinä olet mennyt mukaan tuohon? Etkö yhtään ajatellut Petraa?” ” tai minua?” Pinjan olisi tehnyt mieli lisätä.

”Ajattelin! Älä yhtään epäile sitä! Minä vain…” Sanat juuttuivat Helenan kurkkuun.

”Minä rakastan Paavoa.”

”Minusta meidän silti pitää soittaa poliisille.” Pinja ehdotti.

”Minä joudun vankilaan. Minähän tiesin Paavon touhuista.” Helena muistutti.

”Ja nyt me ollaan rikostovereita. Hienoa!” 

 

”Äiti. Mulla on nälkä.” Petra ilmestyi huoneeseen.

”Minä laitan sinulle syömistä.” Daavid sanoi ja johdatti Petran keittiöön. 

 

”Missä autosi on?” Pinja kysyi istuuduttuaan takaisin sohvalle.

”Jätin sen huoltoasemalle. Siitä loppui bensa eikä minulla ollut tarpeeksi rahaa tankata.” Helena vastasi.

”Me lainaamme kyllä.” Pinja sanoi vaikka ei tiennyt kuinka paljon voisivat antaa. Heillä itselläänkin oli rahat vähissä.

”Mitä aiot nyt tehdä?” Pinja kysyi hiljaa.

”Kai me menemme hotelliin. Jatkosta en tiedä.”

”Kai sinä tajuat että poliisi kyllä saa selville kuka talossa asui ja rupeaa etsimään sinua.”

”Tiedän. Olen tainnut pilata kaiken.” Helena vastasi vaisusti. 

 

”Jääkää tänne yöksi ja mietitään huomenna mitä tehdään.” Pinja ehdotti ja nappasi Lotan syliin joka oli tullut katsomaan mitä hänen äitinsä puuhasi.

Pinja oli ihan poikki mennessään nukkumaan Daavidin viereen. Mies havahtui ja Pinja meni tämän kainaloon.

”Petra nukahti sohvalle ja äitikin oli aika väsynyt.”

”Mitä luulet. Meneekö äitisi poliisin puheille?” Daavid kysyi.

”En tiedä. Toivottavasti.” 

 

Pinja avasi silmänsä ja oli hiestä märkä. Hän oli nähnyt painajaista jossa Lotta oli keskellä liekkejä eikä Pinja ollut löytänyt lastaan mistään.

Lotta huusi huoneessaan äitiä. Pinja kampesi itsensä ylös ja katsoi kateellisena Daavidia joka nukkui sikeästi melusta huolimatta.

 

”No no. Rauhoitu nyt. Äiti tulee.” Pinja sanoi rauhoittavasti tyttärelleen ja laski tämän lattialle leikkimään.

”Kohta on aamupalan aika” Pinja muistutti Lottaa ja meni katsomaan joko hänen äitinsä on herännyt. Sohva oli kuitenkin tyhjä missä hänen siskonsa nukkui eikä kumpaakaan näkynyt missään. 

 

”Daavid! Herää.!” Pinja ravisteli miestään joka säikähti vaimonsa raivokasta herätystä.

”Mitä nyt?”

”Äiti ja Petra ovat lähteneet.” Pinja sanoi. Daavid nousi myös ja oli miltei kompastua peittoonsa joka oli valunut hänen jalkoihinsa. Hän kiirehti Pinjan perässä olohuoneeseen ja näki saman. Vieraista ei näkynyt jälkeäkään.

”Nyt minä ainakin soitan poliisille.” Pinja päätti eikä Daavid estellyt häntä. Kumpikaan ei tosin tiennyt mitä sanoa jotta Helena ei joutuisi pahoihin vaikeuksiin. 

*****

 

Poliisi ei pitänyt mitään kiirettä. Daavid kerkesi laittaa Lotankin jo päiväunille ennen kuin oveen koputettiin.

”Päivää. Soitettiinko täältä kadonneesta ihmisestä?” Vanhempi kaksikosta kysyi.

”Kyllä.” Daavid päästi poliisit sisään.

 

”Minä olen konstaapeli Taneli Laakkonen Myllymäen poliisista. Tässä on parini Anna Reijonen.” Nainen nyökkäsi kevyesti parinsa takaa.

”Saammeko nähdä virkamerkit?” Daavid kysyi kohteliaasti. Hän oli hieman varuillaan viimeaikaisten tapahtumien vuoksi.

”Tottakai.” Mies vastasi. He molemmat näyttivät merkkinsä ja he menivät keittiöön istumaan.

 

”Juu. Aloitetaanpas.” Mies mumisi ja hänen parinsa kaivoi muistivihkon esille. Ilmeisesti nainen ei aikonut puhua sanaakaan vaan mies hoiti puhumisen.

”Kertokaapas kuka on kadonnut ja milloin.”

”Minun äitini ja siskoni.” Pinja vastasi ja hänelle tuli jo nyt inhottava tunne että häntä ei kuitenkaan otettaisi tosissaan. 

 

”He tulivat eilen illalla tänne ja… tuota he olivat hävinneet aamulla.” Pinja änkytti ja konstaapelit katsoivat häntä alta kulmain.

”Ja te soititte poliisit paikalle.” He vilkaisivat toisiaan ja Pinja oli näkevinään hymyntapaisen kummankin suupielessä.

 

”Niin soitin.” Pinjaa suututti. ”Äitini kertoi että hänen miehensä huumekaverit polttivat heidän talonsa ja hän pakeni siskoni kanssa tänne.” Nyt poliisienkin ilmeet vakavoituivat. Tätä he eivät olleet odottaneet.

”Me emme ole saaneet mitään ilmoitusta tuhopoltoista.”

”No se ei tapahtunut täällä vaan Kultalaaksossa. Parin sadan kilometrin päässä. Tiedän että se ei ole teidän aluetta mutta olen vain niin huolissani. Äitini oli todella peloissaan eilen illalla.” 

 

”Totta. Se ei kuulu meidän alueeseen. Mutta virallisestihan me emme voi vielä tehdä katoamisilmoitusta ennen kuin vuorokausi on kulunut mutta minä ilmoitan Kultalaaksoon ja kyselen vähän. Luulen että he ottavat yhteyttä teihin koska kyseessä on huumejuttu. Mutta jos äitisi pakoilee jotakuta niin en usko että häntä kovin äkkiä löydetään.  Kertokaapas kaikki mitä tiedätte.”

Pinja nyökkäsi miehelle. Hän kertoi tarkkaan tietämänsä poliiseille mutta painotti että hänen äitinsä ei ollut osallisena mihinkään. Hän oli vain aavistanut jotain. Pinja toivoi todella että poliisit keskittyisivät Paavoon eikä Helenaan.

*****

 

Pinja ja Daavid yrittivät keskittyä arkeen. Heitä huoletti että Paavo tai mikä pahempaa, tuhopolttajat tulisivat heidän luokse ja he tosissaan pohtivat muuttoa keskustaan. Silloin tällöin Pinja soitteli Kultalaakson poliisille ja kyseli onko tutkimuksissa edetty mutta sai aina saman vastauksen. Helenasta ja Petrasta ei ollut kuulunut mitään. Eikä myöskään Paavosta.

 Koko koettelemus sai aikaan sen, että Pinjaa oli alkanut supistella melko usein. Alkuun hän ei ollut hätäillyt mutta kun supistukset jatkuivat pidempään ja kipeämmin, hänen täytyi käydä sairaalassa tarkistamassa tilanne. Lääkärit olivat tietysti huolissaan sillä vauva oli vielä liian pieni syntymään. 

 

Niinpä Pinja joutui vuodelepoon. Daavid teki lyhyempiä päiviä töissä. Muulloin heille palkattiin lastenhoitaja Lotan seuraksi jotta Pinja saisi levätä tarpeeksi. 

Vauva jaksoikin pysyä sisällä jonkin aikaa mutta kuukautta ennen laskettua aikaa synnytys lopulta käynnistyi. Daavid, joka työskenteli ambulanssilääkärinä, tuli hakemaan vaimonsa sairaalaan ja Lotta jäi hoitajan kanssa kotiin. 

 

Synnytys sujui hyvin ja heille syntyi pieni poikavauva jonka nimeksi annettiin Saku. Muutaman päivän päästä Pinja pääsi vauvan kanssa kotiin.

 Kaiken tohinan keskellä Lotta täytti taas vuosia. Juhlat olivat hyvin vaatimattomat mutta se ei lannistanut kenenkään mieltä, vähiten päivänsankarin. Vauvaperheen arki oli äkkiä palautunut vanhempien mieleen ja muutama kuukausi meni yhdessä hujauksessa.

 

Saku osoittautui hyvin tyytyväiseksi lapseksi. Vain kun pojalla oli kova nälkä, hän huusi kuin syötävä.

*****

 

”Mitä mietit?” Pinja kysyi tyttäreltään nähtyään tämän istuvan hiljaa sängyllään.

 

”Mua jännittää hirveesti koulu. Millasta siellä on?”

”Voi kuule. Ei kouluun menoa tarvitse jännittää.” Pinja jätti kertomatta omat pelkonsa samassa iässä.

”Siellä saat uusia kavereita ja opit kaikenlaista.” 

 

”Entä jos mua kiusataan?” Lotta kysyi huolissaan.

”Ei takuulla kiusata. Sinähän olet maailman ihanin tyttö. Usko pois. Tulet varmasti pitämään koulusta.” 

 

Aamulla Pinja odotti Lotan seurana koulubussia. Bussin lähestyessä Pinja sanoi:

”Hyvin se menee.” Hän halasi vielä tyttöä ja vilkutti tämän noustessa autoon. 

 Sisällä Pinjaa odotti kauhea sotku. Vaatteita oli pitkin lattioita, ja astiat odottivat tiskaajaa. Juuri kun Pinja rupesi poimimaan vaatteita pyykkiin, Saku parahti huutamaan. Pinja huokasi ja lähti tallustamaan kohti lastenhuonetta. 

 Saatuaan vauvan uudestaan nukahtamaan, Pinja ei enää jaksanut ruveta siivoamaan. Hetken mielijohteesta hän kävi hakemassa päivän lehden ja rupesi selaamaan työpaikkailmoituksia. Hän oli miettinyt että Sakun kasvettua, hän haluaisi jo mennä töihin. Hänhän oli valmistunut Lotan vauva-aikana kampaajaksi ja hän halusi jo viimein päästä työelämään. 

 

Lotta ja Pinja olivat keittiössä kun Daavid tuli töistä. Pinja oli valmistamassa ruokaa.

”Mitäs minun kaunokaisille kuuluu? Millainen oli ensimmäinen koulupäivä?” Daavid kysyi istuutuessaan tytön seuraan.

 

”Isi. Siellä oli tosi kivaa. Meidän ope on kiva ja mä leikin koko päivän yhen Sannin kanssa.” Lotta selitti innoissaan.

”No sepä kiva kuulla. Nukkuuko Saku?”

 

Pinja ei ehtinyt vastata kun Lotta aukaisi suunsa.

”No nukkuu. Miks se aina nukkuu? Millon se kasvaa isoks?” Pinjaa ja Daavidia hymyilytti. Nyt se kyselykausi ilmeisesti oli alkanut.

”Kyllä Saku kohta kasvaa. Mutta vauvat tarvitsevat myös paljon unta.” Pinja vastasi ja istuutui myös syömään.

 ”Muuten. Vauvan kasvamisesta puheen ollen. Minä olen vähän miettinyt työpaikan hankkimista kunhan Sakun synttärit on vietetty.” Pinja jatkoi miehelleen.

”Kuulostaa hyvältä. Pääset sinäkin tekemään ammattiasi vastaavaa työtä.” Daavid mumisi ruoka suussa. 

 

”Pitääkö mun siiten hoitaa Sakua?”

”Ei tietenkään, höpsö. Tänne tulee hoitaja teidän kanssanne.”

”Ai. Mut kyllä mä voisin jo hoitaa. Kyllä mä osaisin.” Lotta vakuutti.

 

”No tietysti osaisit. Mutta sinunhan täytyy käydä koulussa.” Pinja vastasi. Daavidia hymyilytti tyttärensä pohdinnat.

”Ainiin. Enpä muistanutkaan.” 

*****

 Eräänä vapaapäivänään, Daavid etsi lapion ja tallusteli pihalle. Etsittyään sopivan paikan hän alkoi kaivamaan. Työtä riitti moneksi päiväksi ja Daavid ihmetteli miksi ihmeessä hän ryhtyi hommaan käsivoimin. 

 

Kova monen viikon työ kuitenkin palkittiin kun Daavid katseli tytärtään joka innokkaasti kalasti heidän pihalammestaan.

 ”Isi. Miten ihmeessä sinä olet tänne saanut saappaasi?” Lotta ihmetteli kun koukkuun tarttui kalan sijasta Daavidin vanha saapas. Nolona Daavid lähti pihalta ja pohti että ainakin se kadonnut jalkine oli löytynyt.

Pitkään Lotan ei kuitenkaan tarvinnut kalastaa kun koukkuun tarttuikin jo melkoinen vonkale.

*****

 Vaikka Pinja olikin nauttikin kiireettömistä päivistä lasten kanssa kotona hän huomasi ilokseen että pian koitti Sakun syntymäpäivät. Saku ihmetteli kovasti kynttilöiden liekkien lepatusta isänsä sylissä joka juuri ennen töihin menoaan auttoi poikaansa puhaltamaan kynttilät.

Sakusta kasvoikin oikein suloinen taapero.

*****

 

Viimein työnhaku tuotti tulosta. Pinja pääsi työskentelemään erääseen keskustan kampaamoon. Hän kuitenkin joutui aloittamaan pohjalta, sillä hänellä ei ollut yhtään työkokemusta. Pinjaa se ei kuitenkaan haitannut sillä he tarvitsivat rahaa.

Lotalle ja Sakulle palkattiin lastenhoitaja päiviksi. Hoitaja oli sama joka hoiti Lottaa aiemmin.

 Pinja kiiruhti kotiin. Hänen oli täytynyt jäädä ylitöihin sillä heille oli tullut tärkeä asiakas eikä hänen pomonsa uskaltanut käännyttää asiakasta pois. Niinpä Pinjan oli täytynyt keittää kahvia ja hakea uusin juorulehti jotta asiakas oli tuntenut itsensä tärkeäksi.  Viimein hän oli päässyt lähtemään. Kotimatkalla hän oli jo ehtinyt hieman rentoutua mutta käännyttyään kotikadulle hän seisahtui paikoilleen. 

 

Kun hänen aivonsa ymmärsi viimein näkemänsä, hän pinkaisi juoksuun. Heidän talonsa edessä oli poliisiauto.

Heidän olohuoneessaan seisoi ne samat poliisit jotka olivat käyneet heidän luonaan aiemminkin. Lastenhoitaja näytti järkyttyneeltä ja ensin Pinja luuli että tämä oli tehnyt jotain hänen lapsilleen.

 

”Mitä on tapahtunut?” Hän kysyi yhä hengästyneenä ja kääntyi lastenhoitajan puoleen.

”Mitä sinä olet tehnyt?” Samassa Pinja kuuli kuitenkin lasten iloiset äänet heidän huoneestaan.

”En mitään. Poliisit vain ilmestyivät tänne.” Lastenhoitaja yritti selittää.  

 

Pinja tiesi että hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi mutta sitten hän ymmärsi mistä oli kyse. Hän lysähti sohvalle.

”Oletteko te löytäneet perheeni?”

”Voisitteko te poistua?” Poliisi sanoi lastenhoitajalle ja kaikki odottivat vaiti että lastenhoitaja lähti huoneesta.

 

”Tiedän että tämä on vaikeaa mutta läheltä Kultalaaksoa on löytynyt tunnistamaton ruumis. Tuntomerkit viittaavat äitiisi. Pystyisittekö te tai miehenne mennä tunnistamaan ruumis?”

Pinjasta tuntui kuin häntä olisi lyöty. Tätä hän oli alitajunnassaan odottanut mutta samalla toivonut viimeiseen asti ettei tämä olisi totta. Kun Pinja ei vastannut kysymykseen naispoliisi jatkoi.

 

”Toivottavasti hän ei ole äitinne mutta emme voi olla varmoja ennen kuin joku käy hänet tunnistamassa.”

”Entä siskoni?” Pinjan ääni särkyi ja hän tunsi kuinka hänen poskensa kastuivat kyynelistä.

”Löytyi vain yksi ruumis.”

 

”Miten hän…?” Pinja ei voinut sanoa lausetta loppuun.

”Sydänkohtaus. Hänet löydettiin syrjäiseltä kadulta.”

”Minun täytyy soittaa miehelleni.” Pinja nousi sohvalta ja pyyhki silmänsä kädellään. 

 Daavidin tullessa kotiin Pinja lähti poliisien mukaan. Matka sujui hitaasti. Poliisit yrittivät jututtaa Pinjaa mutta hän ei ollut puhetuulella. Mitä lähemmäksi he saapuivat sitä pahemmalta Pinjasta tuntui.

 

Ilta oli jo pitkällä kun he saapuivat Kultalaakson ruumishuoneelle. He kävelivät ripein askelin käytäviä pitkin ja Pinjan nenää pisteli erilaisten kemikaalien tuoksu. Hänet johdettiin pieneen huoneeseen jossa oli yksi iso ikkuna. Ikkunan toisella puolella oli paarit jossa makasi lakanan alla ruumis. 

 ”Oletteko valmis?” Naispoliisi oli tullut huoneeseen mukaan. Pinja veti syvään henkeä ja nyökkäsi.  

 Ikkunan toisella puolella oleva lääkäri nosti lakanaa ja paljasti naisen pään. Se oli hieman turvonnut mutta tunnistettavissa. Pinjaa rupesi huimaamaan ja hän tajusi ettei ollut muistanut hengittää. Hän päästi hermostuneen naurahduksen.

 

”Ei tuo ole äiti.”

”Oletteko varma?”

”Kyllä olen.” Pinja tunsi kuinka hänen ruumiinsa täytti helpotuksen lämmin aalto. 

 

Daavid odotti häntä olohuoneessa. Mitään sanomatta hän otti vaimonsa syleilyynsä. Hän aisti Pinjan ilmeestä että ruumis ei ollutkaan Helenan.

”Kuinka sinä voit?”

”Se oli ihan hirveää. En ole koskaan ennen nähnyt ruumista. Onneksi se ei ollut äiti.”
”Onneksi. Missähän he mahtavat olla?”

 

”En tiedä. Minä ainakin alan tulla vihaiseksi.”
”Miksi?” Daavid ihmetteli.

”No ensin he häipyvät tuolla lailla ja sitten minä joudun kestämään tällaista. Kuinka monta ruumista minun täytyy käydä katsomassa ennen kuin äiti itse on ruumishuoneella ja tämä loppuu.”

Daavid ei osannut muuta kuin kuunnella ja tukea vaimoaan. Ei tilanne häntäkään miellyttänyt. Daavidin mielestä Helena oli raukkamainen pelkuri joka ei ottanut vastuuta teoistaan. Nyt Pinja joutui kärsimään ja murehtimaan vuosikausia.

*****

 

Eräänä päivänä Pinjan tullessa töihin hänen pomonsa, Laura, antoi hänelle kirjeen.

”Sinullekin tuli postia.”

Pinja ihmetteli asiaa. Miksi joku lähettäisi hänelle töihin postia. Hän kuitenkin vilkaisi kuorta ja tunnisti käsialan.

”Voinko käydä lukemassa tämän takahuoneessa?”

”Tottakai.” Laura hymyili hänelle iloisesti. Pinjalla oli onnea kun hänellä oli mukava työnantaja. 

 

Pinja istuutui pienelle sohvalle ja kädet täristen avasi kuoren.

”Rakas Pinja.

Halusin vain ilmoittaa että minä ja Petra olemme kunnossa. Älä ole huolissasi. Me pärjäämme kyllä. Anna anteeksi aiheuttamani mielipaha. En ymmärtänyt kuinka paljon sinulle aiheutui ongelmia kun pakenin sillä tavalla. Petra lähettää terveisiä. Minä rakastan sinua ja lapsiasi. Minä lupaan että näemme vielä.

Terveisin: Helena”

 

Pinjan täytyi lukea kirje uudestaan sillä hän ei kyyneliltään nähnyt tekstiä. Jostain syystä Pinja uskoi että äiti todella pärjäisi. Tuntui kuin taakka olisi nostettu hänen harteiltaan. Ei hän tosin ymmärtänyt miten paljon helpotusta pelkät sanat paperilla sai aikaan mutta oli iloinen että hänen äitinsä otti yhteyttä. 

 

”Onko kaikki hyvin?” Laura kysyi huolissaan kun Pinja palasi takahuoneesta. Ilmeisesti Pinjan silmät olivat vielä kyynelistä kosteat.

”On kyllä.”

 *****
 

Toisaalla:

 Helena katseli kuinka Petra valmistautui kouluun. Helena ei voinut olla miettimättä miten typerästi teki aikoinaan lähtiessään Pinjan luota. Joka kerta sitä miettiessään hän tunsi ikävän vihlaisun sydämessään. Hänen pitäisi tehdä tästä loppu. Helena nimittäin tiesi mitä Paavo salasi.

 

Petra lähti ja Helena käveli kuistille kuinka tyttö lähti kävelemään koulua kohti. He asuivat melkein koulun vieressä ja kun Helena näki Petran olevan koulun pihalla hän palasi sisään.

 

Hetken päästä oveen koputettiin. Varovasti Helena katsoi ovisilmästä kuka tulija oli. Oven takan seisoi nuori mies mutta Helena tunnisti hänet kyllä ja päästi hänet sisään. Vaikka miehellä oli tavalliset vaatteet päällä, Helena tiesi että hän oli huumepoliisi.  

 

”Joko olet valmis kertomaan kaiken?” Mies sanoi matalalla äänellä.

”Kyllä. Minä kerron kaiken.”

Toivottavasti piditte osasta. Itseäni harmittaa kun sekä Lotan huoneeseen että kampaamon takahuoneeseen tuli vahingossa samanlaiset tapetit. Mutta toivottavasti se ei haittaa.

Tästälähin päivitystiheys luultavasti hieman pitenee koska ensi viikolla alkaa arki tässä perheessä ja se vaikuttaa siten että en pääse pelaamaan niin usein kun tähän asti. Mutta mihinkään ei tämä tarina häviä. Sen verran olen tykästynyt Kilpisiin.

Jättäkäähän samaan malliin kommentteja kuin edellisiinkiin osiin. Ne niin ilahduttavat mieltäni.