tiistai 19. marraskuuta 2013

Aika lopettaa

Olen nyt miettinyt aikani ja podenkin huonoa omaatuntoa kun olen lupaillut teille uutta osaa jo tovin. Valitettavasti täytyy kyllä myöntää että aikani ei enää riitä tähän harrastukseen, ainakaan tällä hetkellä. Elämäni on niin kiireistä tällä hetkellä eikä vuoden alussa syntyvä vauva ainakaan lisää vapaa-aikaani, päinvastoin.

Niinpä olen päättänyt että lopetan Kilpisten tarinan. Koska tauot ovat jo nyt olleet liian pitkiä, niin seuraavaan osaan menisi vielä pidempi aika joten parempi on lopettaa. Uuden osan kirjoitus on nykyään niin työlästä kun ei sitä vapaa-aikaa ole ja pelailuun on vielä vähemmän aikaa. En edes muista milloin viimeksi olen aukaissut peliäni.

Suuret pahoitteluni. Pidän tämän sivun auki ja yritän käydä myös lukemassa teidänkin tarinoitanne vaikka nekin on jäänyt nyt vähemmälle huomiolle.

Toivon että ymmärrätte päätökseni. Perheeni menee aina kaiken edelle vaikka mukava tätäkin olisi ollut jatkaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa saatan jotain taas väkertää mutta nyt on muiden asioiden aika.

Ihanaa joulun odotusta kaikille ja hyvää uutta vuotta kaikille rakkaille lukijoille!!!

7 kommenttia:

  1. Se on ymmärettävää, että perhe on tärkeämpi kuin blogi tai peli. Se on sun oma päätös ja mä uskon, että muutkin sen ymmärtää, vaikka nyt onkin surullinen olo :(. Onneks Kilpiset jää tänne meidän iloksi!

    Onnea tulevasta vauvasta ja hyvää joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
  2. Turha potea huonoa omaatuntoa. Tietenkin perhe menee kaiken edelle. :) Mukava oli seurailla tähänkin asti Kilpisiä!

    Onnea tulevasta perheenlisäyksestä. :)

    VastaaPoista
  3. ymmärrän vaikka kyllä jää vähän harmittamaan, kyllä perhe on tärkein

    VastaaPoista
  4. Tää on hyvä tarina, harmi et loppuu. Mut kyllä mä ymmärrän, perhe menee aina edelle!

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän sua, mullekin tulee huono omatunto jos en saa osaa nopeasti ulos. Mutta hyvää jaksaa aina odottaa. Tottakai perhe menee aina edelle. Ootan kyllä jos joskus vielä teetkin uuden osan.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, mitä täällä on tapahtunut sinä aikana kun sims elämäni lepäsi koomassa. Voihan hitsit. Kukaan tuskin kuitenkaan harmistuu tarinoinnin lopettamisesta :). Perhe ensin ja elämä, harrastuksista voi aina luopua (ja pitääkin jos tilanne sellainen on).
    Lukisin kyllä ehdottomasti mielelläni ja aina jos joskus vielä kirjoittelet tarinoita. Olivat ne sitten sims tai ihan vain tarinoita niikseen. Onnea taas uudestaan uudesta tulokkaasta ^^. Ja iloista joulun odotusta. Mikäli vielä tarinointeja kuitenkin piipahdat silloin tällöin lukemassa, niin Arinbjornit kohosivat tänään tuhkastaan :)

    VastaaPoista
  7. Mielelläni olisin tietysti kilpisiä seuraillut, kun kovasti tästä legacystä pidin, mutta ymmärrän täysin päätöksesi :) Jos joskus jotain uutta aloitat, niin ilmoita toki! Oikein hyvää joulua koko teidän perheelle! :>

    VastaaPoista